 Yrittäjämäinen palkkatyö
Teemaa toteuttavista kehittämishankkeista sopiminen:
yhteystiedot
Väitöskirjassaan Jäykät joustot ja tuhlatut
resurssit (Vastapaino 1999) Kimmo Kevätsalo päätyi
siihen, että globalisoituvassa taloudessa korostuu sellainen
henkilöstön toiminta, josta hän käytti käsitettä
yrittäjämäinen palkkatyö. Käsite tarkoittaa
sitä, että yksilö joutuu/saa yksin tai yhdessä
muiden samassa työyhteisössä työskentelevien
kanssa ottamaan/ottaa vastuun menestyksestään työelämässä,
mukaan lukien työllisyydestään.
Kirjassa Työelämän valttikortit (Kevätsalo-Puntari-Roos,
Talentum 2006) eritellään käsitettä tarkemmin
samalla kun osoitetaan, että perinteisen palkkatyön
ohella myös yrittäjyys perinteisessä mielessä
on väistyvä ansiotyön muoto:
"Yrittäjämäinen suhde työhön lisääntyy
muun muassa seuraavista syistä:
- Korkea työttömyys ja määräaikaisessa
työsuhteessa olevien palkansaajien suuri määrä
pakottavat yhä suuremman osan palkansaajista itse huolehtimaan
työllistymisestään. Tämä on vahvistuva
työllisyys- ja koulutuspoliittinen periaate Suomessa
ja EU:ssa.
- Tulosvastuuta hajautetaan yrityksissä ja julkisella
sektorilla yksikkötasolle. Tämä on yksi keskeisistä
organisaatioiden johtamisen opeista, joita yritysjohdolle
on tarjottu jo pari vuosikymmentä.
- Kasvava osa palkansaajista on tehtävissä, joissa
on mahdollisuus tai pakko ottaa vastuuta oman tiimin, yksikön
tai yrityksen kannattavuudesta. Mikrotoimipaikkojen (0-9 palkansaajaa)
suhteellinen työvoimaosuus on viime vuosikymmenen aikana
ollut noin 30 prosenttia yritysten henkilöstöstä.
Tämän kokoisilla toimipaikoilla päätöksenteko
on niin lähellä palkansaajaa, että jonkin asteista
muodollista tai epävirallista sitoutumista yksikön/yrityksen
tulokseen on lähes mahdoton välttää.
"Yrittäjämäisyyden" eräs keskeinen
kriteeri on työn määrään, laatuun
tai yksikön tulokseen sidottu palkkaus. Tällainen
"yrittäjämäisyys" leviää
asteittain palkkatyötä leimaavaksi piirteeksi. Jonkinlainen
tulospalkkio on
jo käytössä yli puolella miespalkansaajista ja
yli puolella teollisuuden palkansaajista
sekä noin puolella yksityisen palvelusektorin palkansaajista.
Järjestelmä on levinnyt tämän vuosituhannen
alussa nopeasti myös
julkisella sektorilla. Joillekin palkkatyöläisille
se on vapaaehtoinen valinta,
toisille taas markkinoiden logiikan tuottama pakko. Jossain
määrin palkkatyöläiset
ovat sitä vastustaneet, mutta myös kannattaneet. Ristiriitainen
suhde näkyy muun muassa kuntasektorilla, jolla tulospalkkiojärjestelmiä
on yritetty saada käyttöön jo pari vuosikymmentä,
mutta sektorin palkansaajista
yhä kolme neljäsosaa on kiinteän palkkausjärjestelmän
piirissä.
Havainnolliseksi vaikkakin äärimmäiseksi esimerkiksi
meneillään olevista
prosesseista sopii yksi julkisen sektorin suojatuimmista ammattiryhmistä,
yliopistojen professorit. Hekin ovat jo vuosia joutuneet hankkimaan
laitoksilleen tuloja markkinoilta, ja heidänkin työtään
suunnitellaan
mitattavan tulospalkkioon yhdistetyin mittarein. Toki jotkut
heistä
ovat jo vuosikymmeniä toimineet yrittäjämäisesti
omassa työssään tai
ainakin oman työnsä ohessa myydessään itseään
yrityksille asiantuntijoiksi
ja luennoitsijoiksi ja kirjoittaessaan bestsellerin asemaa tavoittelevia
oppikirjoja,
pamfletteja ja aikalaisdiagnooseja. Tulokseen sidotun palkitsemisjärjestelmän
ulottaminen tähänkin ryhmään on aiheuttanut
samankaltaista
satunnaista vastarintaa kuin se aikoinaan nosti yksityisellä
sektorilla
ja julkisen sektorin työhierarkian alimmilla tasoilla.
 Laajan,
useissa sadoissa koulutus- ja kehittämishankkeissa saadun
kokemuksemme perusteella olemme kuitenkin pessimistiä sen
suhteen, että palkkatyöläisille tarjottaisiin
tai he olisivat valmiita vastaanottamaan yrittäjämäistä
vastuuta työhönsä. Työnantajat kylläkin
tyrkyttävät palkansaajille työnantajaintressejä
palvelevaa sitoutumista ja viranomaiset yksilöllistä
vastuuta työllistymisestä, mutta kumpikaan taho ei
tarjoa mahdollisuutta toimia yrittäjämäisesti,
mikäli edellytyksenä pidetään sitä,
että palkansaajalla on oikeus kaikkiin vastuullisessa päätöksenteossa
tarpeellisiin tietoihin ja riittävästi aikaa perehtyä
niihin. Käytännön työelämässä
nämä mahdollisuudet ovat ratkaisevasti riippuvaisia
asemasta työorganisaatiossa. Organisaatioiden ydintyövoiman
on mahdollista sitoutua, sille tarjotaan kehittymisväyliä,
mutta sillekään ei tarjota yrittäjämäisen
osallistumisen edellytyksiä. Työvoiman muu osa on
lähes yksinomaan henkilökohtaisen aloitteellisuuden
varassa."
|
