Työelämän heittopussit

Tilapäistön määrä Suomessa kasvaa vääjäämättä.

Suomi pärjää maailmassa vain osaamisella. Tämä mantra on sokaissut päättäjät niin, että Suomeen on koulutettu liikaa paperi-insinöörejä, softainsinöörejä ja kemistejä. Nyt metsäteollisuutta on ajettu alas pari vuosikymmentä, it-teollisuutta vajaa vuosikymmen ja bioteknologian alaa viitisen vuotta. Näille aloille valmistuneista monet kilpailevat pääsystä mihin tahansa hommaan, jossa on kyse siisteistä sisätöistä. Alkupalkaksi kelpaa melkein mikä tahansa, koska akateemisten ammattiliitot eivät ole vielä ymmärtäneet, että vähimmäispalkat ja niiden yleissitovuus ovat työehtosopimustoiminnan ydin.

Nämä korkeasti koulutetut ihmiset ovat esimerkki tilapäistön määrän kasvusta. Tilapäistöksi kutsun työikäisiä ihmisiä, jotka eivät tunne olevansa tukevasti leivän syrjässä kiinni. Heitä on Suomessa paljon, määritelmästä riippuen 20-40 prosenttia Suomen työvoimasta. Heihin kuuluvat opiskelun ohessa tilapäistöitä tekevät ja ne korkeakoulututkinnon suorittaneet, jotka eivät ole päässeet töihin, joihin ovat tähdänneet. Pääosa tilapäistöstä on muita kuin akateemisia. He ovat vasten tahtoaan ajautuneet pätkä-, silppu- ja osa-aikatyöhön tai työttömyyskortistoon. Tähän joukkoon kuuluu myös suuri määrä siirtolaisia ja ne, jotka hoitavat päätyökseen kotitaloutta korvauksetta. Jopa monet tyypillisessä työsuhteessa olevat voidaan lukea tilapäistöön, koska he jatkuvasti pelkäävät globalisaation, toimintojen järkiperäistämisen (!), uusien johtamismenetelmien, esimiehen oikkujen tai työkaverin vievän työtuolin altaan.

Tilapäistön ongelmia mikään taho ei ota vakavasti. Jotkut pätkätyöläiset, esimerkiksi puolue- ja ay-johtajat, kuuluvat yhteiskunnan eliittiin, ja eliitti kyllä pitää huolen toisistaan - jopa niin, että heistä voisi epäröimättä käyttää ilmaisua pysyväistö. Tämä porukka on aivan viime viikkoihin asti väittänyt työllisyyden parantuneen, mutta unohtanut mainita, että työpaikan saaneet ovat olleet tilapäistöä, erityisesti osa-aikatyötä tekeviä. Niinpä Suomessa tehdään 15 vuotta jatkuneen talouskasvun jälkeen yhä vähemmän työtunteja kuin vuonna 1989.

Seuraavina vuosina saamme seurata, miten tilapäistön määrä kasvaa, kun talouskasvu hiipuu. Ja kun suhdannenousu aikanaan alkaa, Suomessa on enemmän huono-osaista tilapäistöä kuin nyt. Samalla tolkuttomia palkkioita nostavia pankkien, yritysten ja valtion johtajia on paljon. Tasavallan halkeaminen jatkuu. Onko tämä ainoa vaihtoehto? Globaalille talouskehitykselle suomalaiset eivät voi juuri mitään, mutta työpaikoilla ja yliopistoissa voidaan tehdä paljonkin.
Taitaa vain olla niin, että enemmistö alaisista ja alamaisista on niin asunto- ja kulutusluottovetoisen konsumerismin kahlehtimia, että he suostuvat mihin tahansa voidakseen jatkaa nautiskeluaan tavaroiden taikamaailmassa.

Kimmo Kevätsalo
Ylioppilaslehti 14.11.08

Samassa lehdessä julkaistiin myös Atte Blomin kirjoittama esittely ja Kevätsalon kirjasta "Globalisaativoittajien ansiotyöt ja edunvalvonta". Teksti oli seuraava:

KIRJAT

Kimmo Kevätsalo: Globalisaatiovoittajien ansiotyöt ja edunvalvonta (Käyttötieto Oy. 107 s.)

Maailmanlaajuinen taloudellinen kriisi on lähes kaikkien tietolähteiden mukaan edessämme. Miten syvä ja pitkäkestoinen siitä tulee? Luultavasti puhumme 1930-luvun Suuren Laman kaltaisesta ilmiöstä. Koska poliittiset tahot Suomessa ovat viitanneet 1990-luvun talouskriisiin kuvatessaan Suomen talouden tilannetta, on kysymys ilmeisesti jostain paljon pahemmasta. Suomen poliittinen johto haluaa tässä vaiheessa vielä rauhoittaa kansalaisia ja hoitaa kunnallisvaalit alta pois. Kunnallisvaaleissa voittivat valtionvarainministeri Jyrki Kataisen Kokoomuspuolue ja Perussuomalaiset.

Kimmo Kevätsalon kirja "Globalisaatiovoittajien ansiotyöt ja edunvalvonta" (Käyttötieto Oy) antaa syvyyttä nykyisen tilanteen pohdintaan. Globalisaatio on maailmantalouden vallitseva järjestelmä. Globalisaatiovoittajia ovat Kevätsalon mukaan, Suomessa ja suuressa osassa muita kehittyneitä EU-maita, eivät ainoastaan pääoman haltijat vaan myös palkkatyön tekijöiden eliitti. Näissä maissa ay-liike on jo vuosikymmenet suuntautunut maittensa kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistamiseen. "Kulutustyön" sivuun jäävät pitkäaikaiset, sosiaalisuojan ulkopuolelle ajautuneet työttömät ja ne silpputyötä pakosta tekevät, joille tämä työ ei ole vapaaehtoista täydennystä opiskelun tai muun suojatun toiminnan rinnalla.

Kevätsalo arvioi, että suuri osa länsimaissa työskentelevistä palkkatyöläisistä ovat tässä globaalisessa maailmassa niin vauraita, että he eivät tarvitse nykyisen kaltaista ay-liikettä enää mihinkään muuhun, kuin saavutettujen etujen puolustamiseen.

"Työelämäntutkimuksen perinteeseen sopii huonosti ajatus palkkatyöläisistä globalisaatiovoittajina. Oli aika jolloin isäntä ja renki, kapitalisti ja työläinen, riistäjä ja riistetty voitiin erottaa toisistaan. Eron tekeminen on vieläkin helppoa siellä, missä maailman väestön enemmistö elää ja tekee työtä" (Kevätsalo)

Ovatko Suomi ja muut pohjoismaat kuitenkaan niin suojattuja, jos suuri lama saa ylivallan? Kestävätkö sosiaaliset hyvinvointirakenteet, jos maailman talous ajautuu niin syvään kriisiin, että pohjoismaiden pankkilaitos romahtaa? "Kestääkö pohjoismainen malli" kysyy Kevätsalo kirjassaan. Teollista tuotantotyötä ja tietotyötä on siirretty kehittyviin maihin. Kevätsalo toteaa, että Pohjoismaihin kuuluvan työelämän suhteiden ja sopimusjärjestelmän vienti ei ole onnistunut. Kehittyneisiin maihin jääneet korkeasti koulutusta edellyttävät tehtävät ovat vain rajoitetusti jos ollenkaan sopimussuojan piirissä. Pohjoismaihin tyrkyllä oleva halpatyövoima on valmis hoitamaan tarjolla olevat työt järjestäytymättömänä työvoimana. Osa siirtolaisista tulee maista, joissa ei ole minimipalkkaa, työlainsäädäntöä tai sosiaaliturvaa.

Kimmo Kevätsalo on viimeistellyt kirjansa "Globalsaatiovoittajien ansiotyöt ja edunvalvonta" vuodenvaihteessa 2007-2008. Kirjassaan hän ennakoi tulevaa kriisiä perustana Yhdysvaltojen talouden osoittamaa stagnaatiota.

"Mikä tahansa skenaario toteutuukin, sen vaikutukset ovat Suomessa ja yleensäkin "länsimaissa" väestön enemmistön kannalta marginaalisia niin kauan kuin pääomien globaali kasautuminen kohtaa vain lyhytaikaisia suhdannekriisejä" (Kevätsalo)

Kysymme tekijältä:

- Jos kriisi tulee olemaan vielä syvempi kuin voimme nyt marraskuun 2008 alussa arvioida, onko edessämme lama, joka pakottaa meidät tarkastelemaan ratkaisevasti eri tavalla, ei ainoastaan murenevaa, nykyisenkaltaista liberalistista globalisaatiota, vaan sen voittajia ja häviäjiä?

Kevätsalo: Jos tarkastelun kohteena on maailma, voittajia ovat muutama sata miljoonaa eliittiin ja ydintyövoimaan kuuluvaa, jotka elävät maailman vaurailla alueilla. Häviäjiä ovat muutama tuhat miljoonaa työmarkkinoiden marginaaleissa tai yhteiskunnan periferioissa elävää. Siinä ei tarvita mitään uudelleen arviointia. Jos pohditaan Suomessa elävien asemaa, ennakointi on monimutkainen juttu, koska pieneen maailman kolkkaan vaikuttavat niin monet satunnaiset tekijät. 1990-luvun alun lamasta auttoi ylös sattumalta Suomeen osunut innovaatio, kännykkä.

- Siirtykö maailmantalouden valtikka kirjasi ennustuksen mukaisesti Aasiaan, ja erityisesti Kiinaan?

Kevätsalo: Se on jo siirtynyt. Parin viime vuoden aikana kolme neljäsosaa maailmantalouden kasvusta on syntynyt kehittyvissä maissa, erityisesti Kiinassa, Intiassa sekä öljyn- ja raaka-aineiden tuottajamaissa. Kiinan ohella taantumasta todennäköisesti selviävät suhteellisen hyvin mm. Venäjä ja Brasilia

- Kirjan päättävissä skenaarioissa viittaat Rosa Luxemburgin kysymykseen miten jatkuva kasvu on mahdollinen. Kysyt itse alkaako kapitalismin noin 550 vuotta jatkunut kasvaminen kohdata rajojaan. Toisaalta esität, että elämme nyt maailmankapitalismin nopeutuvan talouskasvun alkuvaiheita.

Kevätsalo: Taustalla on kaksi eri teoriaa, joiden aikajänne on eri pituinen. Tämä nykyinen taantuma käynnistää talouden pitkän syklin seuraavan, noin 25-30 vuoden nousukauden. Sen aikana pääomien kasautuminen voi vielä jatkua, koska vasta puolet maailman väestöstä on palkkatyön piirissä. Kasvu keskittyy sinne, missä työvoimareservejä on vielä paljon, siis Aasiaan, Afrikkaan ja Etelä-Amerikkaan. Kasautumisen ulkoiset kustannukset, joista tärkeimpiä ovat ympäristön saastuminen, voidaan vielä työntää maailman köyhien niskaa. Tämän teorian mukaan syvä maailmantalouden laskukausi olisi edessä noin 25-30 vuoden kuluttua.

Toinen teoria koskee maailman kapitalismia järjestelmänä. Sen ohella, että pääoman kasautuminen kohtaa edellä mainitut rajat, on mitä ilmeisintä, ettei ympäristökustannuksia voida enää kovin pitkään käsiteillä ulkoisena kustannustekijänä, koska vauraiden ihmistenkin on yhä vaikeampi löytää asuinalueita, jotka eivät olisi saastuneet.

- Vaikka maailma tuntuu marssivan yhdestä yhteisestä kokouksesta toiseen on myös merkkejä kansallisista toimista, jotka voivat heikentää ns. globaalisen maailman tasapainoa. Voiko tämä ennakoida kehitystä, jossa taloudellisen nousun edellytyksenä yksittäisessä maassa tai maaryhmässä toteutetaan äärimmäistä työvoiman riistoa nousun nopeuttamiseksi? Vertaan esimerkiksi tilanteeseen Saksassa 1935-45 jolloin "vierastyövoimaa " löydettiin omasta takaa ja sodan aikana vallatuilta alueilta. Näitä työleirejä hyödyntävät yhtiöt (moni edelleen toimiva) keräsivät arvonlisäystä per työntekijä, joka oli monisatakertainen nykyisiin normeihin. Sama ilmiö esiintyy tietysti tälläkin hetkellä mm. lapsi- ja naistyövoiman muodossa.

Kevätsalo: Maailma ei marssi kokouksesta toiseen. Maailman johtajat marssivat (eli lentävät yksityiskoneillaan ja matkustavat loistoautoillaan) vanavedessään iso joukko arvostettuja asiantuntijoita. Maailman puoliperiferiat ja periferiat ovat globalisaatiovoittajien "työleiri", loputon työvoimareservi, jonka on pakko suostua töihin millä tahansa ehdoilla

- Jos ay-liikkeestä ei ole tukea siinä tapahtuneen demobilisaation vuoksi, mitkä ovat kansalaisten keinot puolustaa etujaan? Viittaat Burman munkkien mielenosoituksiin. Olet itse myös käsitellyt pätkätyöläisten mahdollisuutta omaan ay-liikkeeseen Suomessa. Mieleeni tulee intiaanien protestiliike Kolumbiassa. Ja toisaalta Bolivian presidentin Evo Moralesin, itse alkuperäisväestön edustajana, johtama taistelu Bolivian varakkaimpien alueiden pyrkimyksiä vastaan, yritystä itsehallinnolla kaapata alueelliset varat .

Kevätsalo: Maailma on tulvillaan vastarintaa alistamista ja sortoa vastaan. Joskus harvoin saamme tv-uutisissa nähdä pieniä välähdyksiä näistä satojen miljoonien ihmisten liikehdinnöistä. Kysymyksen perusteluissakin viitataan eräisiin esimerkkeihin. Suomi valtiona, Suomen ay-liike ja väestön enemmistö ovat integroituneet osaksi alistamisen koneistoja. Edut ovat turvatut ja käytössä on yllin kyllin keinoja puolustaa väestön vauraan enemmistön etuja maailman köyhien vaatimuksia vastaan. Eri asia on se väestön 20-40 prosentin vähemmistö, joka koostuu yksinhuoltajien, silpputyöläisten ja siirtolaisten köyhimmistä kotitalouksista. Ranskan, Italian, Espanjan, Englannin ja USA:n köyhillä asuinalueilla löytyy saarekkeita, joilla kansalaiset ovat ryhtyneet itse toimintaan. Joskus tämä toiminta on vallanpitäjienkin mielestä rakentavaa ja hyväksyttävää. Joskus poltetaan autoja ja heitellään kiviä näyteikkunoihin. Suomessakin on tarvittu 2 joukkomurhaa ennen kuin päättäjien retoriikkaan hetkeksi aikaa tuli mukaan "yhteisöllisyys". Nyt se on jo unohtunut, kun kunnallisvaalit veivät päättäjien huomion.