Koulutetut haastavat ay-liikkeen

Suomi on maailman maiden joukossa kummajainen: palkansaajista yli 70 prosenttia kuuluu ammattiliittoihin. Nyt työmarkkinat kuitenkin täyttyvät hyvin koulutetuista työntekijöistä ja järjestäytymistraditio on vaarassa - vai onko sittenkään?

Suomi on siinä määrin koulutusyhteiskunta, että vasta 30-34-vuotiaiden ikäluokka on kokonaisuudessaan työelämässä. Tästä joukosta jo 44 prosenttia on korkeasti koulutettuja. Runsaan vuosikymmenen kuluttua heitä on sama osuus koko työvoimasta. Muutosta jouduttaa se, että eläkkeelle siirtyvät nopeimmin vähiten koulutusta saaneet. Samaan suuntaan vaikuttavat maahanmuuttajat, koska heistä työelämään pääsevät ovat koulutetumpia kuin suomalaiset.

Koulutusrakenteen muutos näkyy ammattiliitoissa ja niiden keskusjärjestöissä. Toimihenkilöiden STTK:ssa ja akateemisten Akavassa on yhteen laskien jo enemmän jäseniä kuin työntekijöiden SAK:ssa. Sen jäsenmäärä onkin laskenut tasaisesti vuodesta 1994.

Murros johtaa kilpaan jäsenistä

STTK:ta ja Akavaa luonnollisesti kiinnostaa - ja huolestuttaa - kumman jäsenliittoihin tulevaisuuden järjestäytyjät hakeutuvat. Tilanne ei ole yksiselitteinen, sillä korkeasti koulutettu väki on heterogeeninen niin koulutuspohjansa kuin ammattitehtäviensä suhteen.

Osalla on yliopistollinen tutkinto, osa on suorittanut ammattikorkeakoulun tai jonkin siihen rinnastettavan opiston. Ihmisiä työskentelee esimies- ja asiantuntijatehtävissä, hoiva-, opetus- ja toimistotöissä sekä niin sanotuissa epätyypillisissä työsuhteissa. Myös ansiotuloissa on huomattavia eroja. Vuosina 1990-2002 tulonsaajien ylin prosentti kasvatti käytettävissä olevia tulojaan 122 prosenttia ja ylin kymmenesosa 40 prosenttia, kun kaikkien tulonsaajien tulot karttuivat 19 prosenttia.

Murrokset työmarkkinoilla aiheuttavat väistämättä ammattijärjestöissä kilpailua jäsenistä. Kolme vuosikymmentä sitten jännitteitä synnytti työntekijöiden ja toimihenkilöiden tehtävien lähentyminen. Nyt kisataan ennen kaikkea alimpia korkea-asteen tutkintoja suorittaneista toimihenkilöistä.

STTK:n liitot kosiskelevat uusia jäseniä yleissitovilla työehtosopimuksilla, jotka takaavat tietyn palkan ja työajan ja muut yhtenäiset työehdot. Akavan vastatarjous sisältää alhaisemmat jäsenmaksut, akateemisen statuksen ja yksityisellä sektorilla yksilölliset palkkasopimukset, joiden keskitaso on ollut korkeampi kuin STTK:n sopimusten.

Syntyykö koulutetuille oma järjestö?

Järjestöjohtajat ovat taipuvaisia pitämään kokoa tärkeänä. Kun työntekijäliitot jatkuvasti menettävät asemiaan, esiin on noussut ajatus SAK:n ja STTK:n yhdistämisestä. Ajatus ei ole aivan mahdoton. Järjestöt ovat lähellä toisiaan muun muassa sopimuspolitiikassa, sillä kummankin jäsenliitot tekevät työehtosopimuksia, jotka koskevat myös palkkoja. Kummassakin järjestössä on vahvat tasa-arvon korostamisen perinteet. Niin ikään järjestöjen veropolitiikka on yhdensuuntaista. Kumpikin pyrkii siirtämään painopistettä työn verotuksesta pääoma-, varallisuus- ja ympäristöverojen suuntaan.

Akava on vero- ja palkkapolitiikassaan eri linjoilla. Se puoltaa kokonaisveroasteen alentamista ja ajaa tuloerojen kasvattamista muun muassa prosentuaalisilla palkankorotuksilla. Myös sopimuspolitiikka on poikkeavaa sikäli, että kaikki jäsenliitot eivät itse tee työehtosopimuksia. Yksityisellä sektorilla niistä vastaa neuvottelujärjestö YTN ja julkisella sektorillai neuvottelujärjestö JUKO sen ohella että opettajien ja lääkärien liitot tekevät omat sopimuksensa.

Erilaisista tavoitteista ja toimintamalleista huolimatta myös Akavassa viritellään keskusjärjestöjen yhdistämistä. STTK:lle on tarjottu uutta koulutettujen keskusjärjestöä, johon kuuluisivat akavalaiset ja korkeimmin koulutetut sttklaiset.

Akavan pyrkimyksille on selityksensä. Järjestössä on pieniä liittoja, jotka perustavat olemassaolonsa jäsenistön ammatilliseen identiteettiin ja akateemiseen statukseen. Kun akateeminen koulutus kärsii inflaatiota, myös akateemisuuden status menettää merkitystään. Koulutettujen keskusjärjestö vahvistaisi korkeasti koulutettujen ja muiden palkansaajien säätyrajaa.

On vaikea ennustaa, millaisiin järjestelyihin keskusjärjestöissä päädytään, jos lähivuosina päädytään mihinkään. Olen kuitenkin saanut tämän jutun tilaajilta luvan hiukan spekuloida, joten teen sen.

Keskusjärjestöjen palkka- ja veropolitiikan näkökulmasta olisi luontevaa, että Akavan pienipalkkaiset toimihenkilöt alkaisivat kiinnostua tasa-arvopolitiikasta, jota ajavat SAK:n ja STTK:n naisvaltaiset julkisen sektorin liitot. Tuloksena voisi olla neuvottelukartelli, jonka sopimustoiminta kattaisi 80 prosenttia järjestäytyneistä palkansaajista. Sen rinnalla olisi pienehkö akateemista statusta korostava, suurituloisimpia akateemisesti koulutettuja edustava Akava.

Monelle riittää jo työttömyyskassa

Ammattiyhdistysliikkeen kovin haaste ei kuitenkaan ole keskusjärjestörakenne vaan ammatillinen järjestäytyminen ylipäätään. Akava on ainoa keskusjärjestö, joka on jatkuvasti pystynyt kasvattamaan jäsenmääräänsä.

Entistä useammalle palkansaajalle riittää työttömyyskassan tarjoama turva. Tähän suuntaan kehitystä vievät pätkätyöt, free lancer -toiminta, osa-aikaisuudet ja muut uudet työnteon muodot, jotka ovat 1990-luvun alun lamasta lähtien lisääntyneet myös ylimpiä tutkintoja suorittaneiden keskuudessa. Tehtävien jatkuvasti vaihdellessa on vaikea tietää, mikä ammattijärjestö on se oikea. Ay-liikkeestä riippumaton työttömyyskassa on tällöin helppo ratkaisu. Hedelmiä korjaa niin kutsuttu Loimaan kassa. Se on kasvanut 2000-luvulla Akavaakin nopeammin.

Kyselytutkimusten valossa ay-liike puhuttelee enemmän koulutettuja naisia kuin miehiä, mutta mahdollisuuksiinsa vaikuttaa asioihin eivät usko juuri muut kuin syystä tai toisesta aktiiveiksi ryhtyneet. Solidaarisuus ulottuu - ja on aina ulottunut - vain omaan ammattiryhmään, eivätkä ay-liikkeen kaikki käytännöt tunnu hyviltä. Vain puolet akavalaisista olisi valmis lakkoon edes siinä tapauksessa, että työnantaja rikkoisi työehtosopimusta.

Tuoreimmat edustavat asennetutkimukset ovat kuitenkin 1990-luvulta. Niissä eivät näy viime vuosien muutokset, joissa akateemistenkin ammattiryhmien töitä on ulkoistettu ja siirretty jopa ulkomaille. Joissakin näistä tapauksista ylemmät toimihenkilöt ovat marssineet spontaanisti ja lain vastaisesti ulos työpaikoiltaan. Aiempina vuosikymmeninä tällaisia toimintatapoja käyttivät lähes yksinomaan työntekijät.

Hyvinvointivaltio turvaisi jäsenet

Peruskysymys on: voiko ay-liike säilyttää poikkeuksellisen vankan asemansa koulutettujen työmarkkinoilla? Lopetan spekuloivalla vastauksella: voi, jos Suomi kykenee säilymään maailman eliittialueena, missä yrityksillä ja palkansaajilla on poikkeuksellisen hyvät oltavat.

Suomi on ainutlaatuinen hyvinvoinnin kehto siksi, että työ, pääoma ja valtio aikoinaan löysivät pohjoismaisen kompromissin. Hyvinvointimme perustuu paljolti valtion kätilöimiin yleissitoviin, keskitetysti neuvoteltuihin työehtosopimuksiin. Kun tähän lisätään työttömyysturvajärjestelmä, meillä on lintokoto, joka pitää myös korkeasti koulutettujen järjestäytymisasteen hyvänä.

Kovin pitkällä aikavälillä en kuitenkaan spekuloi. Järjestäytyminen laskee käytännöllisesti katsoen kaikissa kehittyneissä markkinatalousmaissa. Norjassa, Tanskassa ja viime vuosina myös Ruotsissa keskitetty sopimustoiminta on alkanut selvästi murentua. Ei siis ole mitään takeita siitä, että järjestäytymisaste Suomessa säilyisi korkeana 10-20 vuoden aikavälillä. Itse asiassa meilläkin järjestäytyminen lähti laskuun jo 1980-luvulla, mutta lama 1990-luvun alussa oli niin rankka kokemus, että kehitys kääntyi.

Entä jos työ karkaa vauhdilla ulkomaille, työttömyys kääntyy uudelleen nousuun ja hyvinvointivaltion purkamista kiihdytetään vedoten julkisen sektorin rahapulaan? Miten silloin käy koulutetun väen ay-liikkeen? Vastaan: huonosti.

Korkeasti koulutettuja edustavilla liitoilla ei juuri ole kokemusta siitä, miten uhattuja etuja puolustetaan. Yleensäkin ay-liike on heikoilla taloudellisen taantuman aikana. Markkinataloudessa valta on työnantajalla ja laskusuhdanteessa kysynnän ja tarjonnan laki on työmarkkinoillakin työnantajan puolella.

Kimmo Kevätsalo on työelämää ja ay-liikkettä tutkiva ja niistä aktiivisesti kirjoittava valtiotieteen tohtori. Tuorein teos, yhteistyössä Irmeli Puntarin ja Satu Roosin kanssa syntynyt Työelämän valttikortit julkaistiin huhtikuussa 2006. Parhaillaan Kevätsalo työskentelee muun muassa hankkeessa, jossa selvitetään EU-maiden palkka- ja työehtoja internet-kyselynä.
Suomessa tietoja kerätään osoitteessa www.palkkalaskuri.fi. Vastaajia on heinäkuuhun 2006 mennessä Suomesta kertynyt 13 102 ja Euroopassa 227 432. Mikäli haluat osallistua, käy täyttämässä kyselylomake.

Tietolaatikot

Järjestäytymisen tukipilarit

Nämä tekijät selittävät, miksi palkansaajien järjestäytymisaste on Suomessa poikkeuksellisen korkea.

• keskitetty sopimuspolitiikka on tukenut hyvinvointivaltion nopeaa kehitystä ja aluksi myös tuloerojen tasoittumista
• teollisuuden ja julkisen sektorin vahva järjestäytymisperinne levisi yksityisen sektorin koulutettujen toimihenkilöiden keskuuteen (Jätin SAK-maininnan pois, ei minusta kaipaa sitä Miten haluat, mutta ratkaiseva sysäys oli SAK:n eheytyminen 1960-luvun lopulla, siitä alkanut keskitetty tulopolitiikka ja noususuhdanteen vauhdittama ay-myönteinen aika 1970-luvulla. Kyllä silloinen TVK ja AKAVA sekä ulkopuolisista myös journalistit kasvoivat tässä imussa. En siis kirjoita SAK siksi, että tuntisin jotain erityistä sympatiaa sitä kohtaan, mitä en edes tee.)
• ammattiliittojen jäsenmaksut on peritty vaivattomasti palkasta
• jäsenmaksut on hyväksytty verovähennyksiin
• ammattiliittoja lähellä olevista työttömyyskassoista maksettujen ansiosidonnaisten työttömyyspäivärahojen on kuviteltu olevan suurempia kuin riippumattomien kassojen; kuvitelma on väärä

(Entä liittoihin ja kassoihin kuulumattomien työttömyysturva? Miten Kelan peruspäiväraha vertautuu ansiosidonnaiseen? Se on edelleen, muistaakseni ensimmäisten 500 päivän osalta suurempi. Lakia muutettiin jokin aika sitten, mutta voin tarkistaa tarkan päivämäärän, jos haluat. Siitä olisi hyötyä minullekin.)

Pohjoismainen erikoisuus

Järjestäytymisasteessa Suomelle tekevät seuraa vain Tanska ja Ruotsi - tai oikeammin Suomi tekee seuraa naapureilleen. Järjestäytymistä tukeneen valtion kätilöimän keskitetyn työmarkkinasopimuksen malli luotiin Ruotsissa 1930-luvulla. (Valtakunnallinen sopimusjärjestelmä lienee vanhempi Tanskassa, mutta nyt en enää luota muistiini, eikä minulla oikein ole aikaa tarkistaa) Suomi on ollut Ruotsin mallin mukainen sopimusyhteiskunta 1960-luvun lopulta. (Edellä on jo viitattu siihen, että Tanska ja Ruotsi ovat alkaneet irtautua tästä mallista ja tosiasiassa Suomessakin osa työnantajaleiristä on tällä kannalla, mutta vain osa. Tämä alkaa kuitenkin olla aikamoista, ainoastaan sisäpiiriä kiinnostavaa hienosäätöä. Myös Norjassa on tehty keskitettyjä sopimuksia, mutta ne eivät ole olleet yhtä kattavia kuin muissa Pohjoismaissa.

Maailmanlaajuisesti järjestäytymisasteista on vaikea saada täsmällisiä ja vertailukelpoisia tietoja. Oheisen taulukon prosentit ovat peräisin eri vuosilta ja erilaisista lähteistä. Muiden kuin Pohjoismaiden osalta keskeinen lähde on Kansainvälisen Työjärjestön ILOn tilasto vuodelta 2005. Kehittyvien maiden, kuten Intian, Etelä-Afrikan, Etelä-Korean ja Turkin, luvut sisältävät vain virallisen talouden piirissä olevat palkansaajat, jotka muodostavat vähemmistön työvoimasta. Kiinan järjestäytymisaste kertoo puolestaan valtion ammattiliittoihin kuuluvien osuuden virallisen talouden piirissä olevista palkansaajista, sillä muu ay-toiminta on kielletty.

Maa / järjestäytymisaste %
Suomi 70
Ruotsi 70
Tanska 70
Norja 55-60
Kiina 90
Belgia 55-60
Turkki 55-60
Etelä-Afrikka 50-60
Irlanti 40-45
Brasilia 40-45
Slovakia 35-40
Taiwan 35-38
Kanada 28-30
Britannia alle 30
Hollanti 25-27
Filippiinit 25-27
Italia 25-35
Kolumbia 25-30
Saksa 25
Australia 23-25
Intia 20-25
Singapore 20-22
Ranska 12-15
Yhdysvallat 13

Näihin koulutetut kuuluvat

STTK Toimihenkilökeskusjärjestö, 20 jäsenliittoa, joissa jäseniä noin 650 000, naisia 62 %, miehiä 32 %. Suurimmat liitot Toimihenkilöunioni (noin 126 000), Terveys- ja sosiaalialan Tehy (noin 124 000) ja Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty (noin 73 000).

Akava Korkeasti koulutettujen palkansaajien ja ammatinharjoittajien keskusjärjestö, 31 jäsenliittoa, joissa jäseniä 448 000, naisia 56 %, miehiä 44 %. Suurimmat liitot Opetusalan ammattijärjestö (noin 114 000), Tekniikan akateemisten liitto (noin 62 000) ja Insinööriliitto (noin 57 000).

Muut Toimihenkilöiden keskusjärjestöihin kuulumattomissa liitoissa on jäseninä noin 50 000 korkea-asteen koulutuksen suorittanutta työntekijää. Rippunen heistä on järjestäytynyt Suomen ammattiliittojen keskusjärjestön jäsenliittoihin.

Akava ja STTK edustavat jo noin 1,1 miljoonaa työntekijää. Yksittäisistä keskusjärjestöistä SAK on kuitenkin edelleen suurin. Sen liitoissa on jäseniä noin 1 050 000

Globaali liike utopiaa

Globaalissa maailmassa, jossa työt karkaavat ulkomaille, on alettu - ainakin kahvipöytäkeskusteluissa - kaivata globaalia järjestötoimintaa, joka panisi markkinavoimille hanttiin. Globalisaation haittoja vastustavan kansalaisvastarinnan tutkijat pitävät ay-liikettä yhtenä merkittävänä tämän asian kansalaisliikkeenä..

Ay-järjestöt ovat kuitenkin ensi sijassa kansallisia järjestöjä jopa kaikkein kehittyneimmissä markkinatalousmaissa. Niillä on kyllä kansainvälisiä yhteistyöjärjestöjä, mutta ne ovat hierarkkisia, byrokraattisia ja resursseiltaan pieniä tiedotusorganisaatioita ja keskustelukerhoja.

Sikäli kuin globaalista ay-liikkeestä ylipäätään voidaan puhua, se on on globalisaation haittoja vastustavien kansalaisliikkeiden tilkkutäkkiä, jota löyhästi sitoo yhteen mitä erilaisimmissa muodoissa esiintyvän työnantajien mielivallan vastustaminen. Etniset, poliittiset ja kansalliset perinteet ovat vahvat ja vaikeuttavat yhteistoimintaa jopa EU:n alueella toimivissa ay-liikkeen yhteistyöjärjestöissä. Esimerkiksi Saksan, Skandinavian ja Etelä-Euroopan blokit kiistelevät jatkuvasti asemistaan järjestöissä ja julkilausumien yksityiskohdista.