Siltala konsulttina

Talouselämä -lehti 8.6.2007

Jakke Holvas on Talouselämässä 1.6.2007 julkaistussa Juha Siltalan haastattelussa ottanut tavoitteeksi positiivisen puolen kaivamisen "apeuden apostolista". Hän onnistuu.

Siltala toistaa haastattelun aikana keskeiset niistä fraaseista, joita henkilöstöjohtamisen konsultit ovat julistaneet 1960-luvulta lähtien. Pari vuosikymmentä sitten aloitin omat ponnisteluni, joiden tavoitteena oli houkutella työnantajien ja henkilöstön edustajia näiden ajatusten kannattajiksi. Jokin aika sitten päädyin tunnustamaan, ettei onnistu. Ei ainakaan minulta.

Avoimeksi jäi haastattelua lukiessa, kenestä Siltala oikein puhuu. Hän on konkreettinen oikeastaan vain kerran. Näin:"…. uudet työpaikat eivät ole samanarvoisia kuin menetetyt. Ne ovat osa-aikaisia paikkoja vailla täysiä etuuksia, palvelutyöpaikkoja tyypillisesti jossakin marketissa." Väite ei ole tosi; ei ainakaan käytettävissä olevien tilastojen valossa. Vuosien 1997-2005 välisenä aikana kokoaikatyöpaikkojen määrä on kasvanut 168 000 hengellä, osa-aikatyöpaikkojen määrä puolet tästä eli 81 000 hengellä. Voimakkainta kasvu on ollut ylempien toimihenkilöiden tehtävissä, 140 000 henkeä eli 34 %. Työntekijätehtävien määrä on kasvanut vain 6 % eli 40 000 henkeä. Tiivistäen: syntyneet työpaikat ovat pääasiassa olleet ns. hyviä työpaikkoja.

Esimerkin toinen puolikas on yhtä pulmallinen. Marketeissa työskentelevien myyjien ja kassanhoitajien määrä ei ole juurikaan muuttunut talouskasvusta johtuen. Heitä on noin 10 000 henkeä eli alle 1 % palkansaajista. Ammattiryhmää käytetään kyllä - ja jossain mielessä perustellusti - tyyppiesimerkkinä "huonosta" työstä. Mutta mitä se todistaa, että edelleen on olemassa tällainen huonosti palkattua liukuhihnatyötä tekevien ammattiryhmä? Seuraava, teknisesti jo nyt mahdollinen kehitysvaihe on se, että asiakas rahastaa itse vetämällä ostamansa tuotteen viivakoodin lukijan läpi. Näin monet meistä jo hoitavat pankkiasiansa ja auton tankkaamisen. Itsepalvelutyöllä vapautamme tai pakotamme ns. huonoa työtä tekevän työttömyyskortistoon.

Niin vähenevät monet ns. huonot työt täällä maailman vauraassa osassa. Joitakin jää jäljelle ja uusiakin syntyy. Jopa professorien kaltainen sivistysporvaristo on menettämässä etuoikeutensa. Siitä varmaankin on monta mielipidettä, voiko professorien nykyistä työtä jo kutsua ns. huonoksi työksi. Hieman tämän suuntainen on Siltalan epämääräinen viittaus julkiselle sektorille.

Sekä haastattelussa että vuonna 2004 ilmestyneessä kirjassaan Siltala puhuu ihmisistä "yleensä". Tämä on ehkä luvallista psykohistorian professorille. Työelämää tutkivana sosiologina ajattelen, ettei työelämässä ole ihmisiä "yleensä". Siellä ollaan erilaisissa asemissa, ammateissa, ryhmissä hierarkkisesti yhteistyöhön, kilpailuun ja konfliktiin asetettuina ja asettuneina. 1990-luvun alun laman jälkeen joidenkin asema on parantunut, joidenkin taas huonontunut. Mutta kenen? Minut saa pelkästään kiusaantuneeksi vastaus: ihmisten.

Valtiot. tri Kimmo Kevätsalo

Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori, joka tutkii työsuhteiden ja työelämän suhteiden kehitystä globalisoituvassa maailmassa. Hän toimi mm. EU-komission rahoittaman Internetiin perustuvan työelämän tutkimusprojektin Woliwebin Suomen osuuden vastaavana tutkijana vv. 2004-2007.