Vasemmistopohdinnoille virikettä

Tarvitseeko vasemmisto vision? Tarvitseeko se utopian? Uuden samaistumiskohteen eli identiteetin? Entä analyysin järjestelmästä nimeltä kapitalismi? Onko uusi tulkinta työstä analyysin perusasia? Onko keskustelu juuri näistä asioista välttämätön?

Kyllä. Kyllä! Kyllä!!

Vasemmistofoorumi on Vasemmistoliittoa lähellä oleva ajatuspaja. Se on tilannut osuuskunta General Intellectiltä kirjan Vasemmisto etsii työtäⁱ. Tarkoitus on käynnistää keskustelua. Yritän jatkaa sitä.

Kirja täyttää monia tarpeita. Se visioi ja etsii utopiaa pelkäämättä, että jalat ovat usein tukevasti ilmassa. Se jopa väittää vasemmiston keskeisen ongelman olevan jalkojen uppoaminen liian syvälle päivänpolitiikan liejuun, ajattelun takertuminen perinteisen ajattelun fraaseihin.

Kirjassa väitetään, että

1. "Vasemmiston ongelma on työläinen, joka ei enää tunne itseään työväkeen kuuluvaksi".
2. "Tehtaaseen suljettu ja työaikaan sidottu työväenluokka ei luo enää kulttuuria eikä rakenna demokratiaa"
3. "..työpaikka ei enää toimi solidaarisuuden ja todellisen demokratian luomisen paikkana."
4. "Vasemmistolta puuttuu oma kulttuurimalli ja sen seurauksena yhteiskuntamalli, joka voisi haastaa porvarillisen yhteiskunnan mallin".

Ensimmäistä väitettä en allekirjoita. Pääasiallinen syy on siinä, etten kirjan luettuanikaan tiedä, mitä kirjoittajat oikein tarkoittavat "työväellä".

Toisen väitteen allekirjoitan osittain. En nimittäin usko, että työväenluokka on koskaan ollut kulttuuria luodessaan tehtaaseen suljettu ja työaikaan sidottu. Suomessa perinteisen työväenkulttuurin loivat torpparit, maa- ja metsätalouden ja muutaman teollisuuspaikkakunnan, kuten Porin, työläiset. He loivat sen pääasiassa vapaa-aikanaan, jota oli käytettävissä niukalti. Mutta he asuivat lähellä toisiaan, tiesivät ketkä ovat "meitä" ja ketkä "niitä".

Kolmatta väitettä en allekirjoita. Solidaarisuuden tarve on edelleen koskettavin juuri työpaikalla. Välitön työyhteisö on edelleen paras mahdollinen paikka keskustella demokratian laajentamisesta. Vasemmiston yksi tärkeimmistä tehtävistä on kysyä demokraattisten käytäntöjen perään juuri työpaikoilla ja yrityksissä. Olkoon työpaikka sitten vaikka lähikauppa tai yrityksen pääkonttori Ranskassa.

Neljännen väitteen allekirjoitan täysin.

Työ! Mitä se on? Kertokoon ken taitaa!

Sain tarpeekseni puoluepolitiikasta pari vuosikymmentä sitten. Poliittisen sijaintini olen tiennyt sen jälkeenkin. Olen jossain vasemmalla, jos sijainti määritellään suhteessa toistensa kaltaisiin Demareihin, Kokoomukseen ja Kepuun.

Ensi sijassa olen työelämän tutkija. Siitä näkökulmasta luen myös "Vasemmisto etsii työtä" -kirjaa. Tutkijana minua kiusaa kirjoittajien ylimalkaisuus.

Heille työ on yrittäjyyden ja palkkatyön, työajan ja vapaa-ajan jonkinlainen sekasotku. Utopian ja vision rakentaminen tapahtuu värikkäästi maalaillen, aika ajoin turhan konstikkaita termejä viljellen, mutta ei teksti yhtään sen vaikeampaa ole lukea kuin Vasemmistoliiton tai ay-liikkeen erilaiset julistukset.

Olen toki vakuuttunut, että kirjoittajaosuuskunta on työtä koskevissa käsityksissään oikeammassa kuin nykyisen ammattiyhdistysliikkeen toimitsijakaarti.

Yritän tarjota keskustelulle vähän tukevampaa pohjaa oheisella kuviolla. Sen aineistot perustuvat perinteisiin työtä koskeviin luokituksiin, mutta niitä on käytettävä, ellei muuta ole. Jos nimitäin yrittää perustella väitteensä muutenkin kuin satunnaisilla havainnoilla.

Kuvio osoittaa, että

1. Työtunnein laskettuna Suomessa tehdyn ansiotyön määrä ei edes noususuhdanteen huipulla saavuttanut sitä tasoa, jolla se oli vuonna 1989, pari vuotta ennen lamaa.
2. Lamasta lähtien yrittäjien ja yrittäjäperheenjäsenten määrä putosi reippaasti 15 vuotta. Kuluneen suhdannenousun aikana se on hiukan noussut. Toistaiseksi voidaan tietojen puuttuessa vain arvailla, onko yrittäjien määrän kasvu oire jostakin uudesta siihen tapaan kuin General Intellect -osuuskunta kirjassaan aavistelee vai onko kyse vain tavanomaisesta suhdanneilmiöstä
3. Palkkatyösuhteiden määrä on kasvanut vuoden 1995 jälkeen pelkästään määräaikaisten ja osa-aikatyösuhteiden lisääntymisen myötä. Tämä tukee merkityksellisellä tavalla kirjassa esitettyjä teesejä. Työsuhteet muuttuvat epämääräisemmiksi kuin ne ovat olleet, vaikkakin hitaammin kuin kirjaa lukiessa saattaa harhautua kuvittelemaan.

Vasemmisto etsii työtä -kirja kannattaa lukea, jos etsii virikkeitä uusiin näkökulmiin. Jos haluaa tarkimman käytettävissä olevan erittelyn siitä, mitä työssä tapahtuu, kannattaa ottaa rinnakkaislukemiseksi Raija Julkusen juuri ilmestynyt Uuden työn paradoksit.

ⁱGeneral Intellect (2008): Vasemmisto etsii työtä. Polemos. Like, Helsinki.