Tehdäänkö risteilijöitä vai paperia?UPM-Kymmene ilmoitti vähentävänsä 3000 työpaikkaa Suomesta. Aker-Yards lisäisi työpaikkoja niin paljon kuin Suomesta löytyisi halukasta ja ammattitaitoista työvoimaa. Mitä tämä kertoo Suomesta? Ensinnäkin sen, että kaksi perinteistä suomalaista teollisuusalaa on ainakin hiukan eri kehitysurilla. Molemmat valmistavat kilohinnaltaan halpaa tuotetta. En ole laskenut, mutta oletan, että risteilijästä saa paremman kilohinnan kuin paperista. Risteilijän rakentaminen on työvoimavaltaisempaa kuin paperin tuottaminen. Voisi ajatella, että Suomen työvoimakustannuksilla risteilijä olisi ilman muuta katteeton tuote. Valmistusprosessissa on kuitenkin niin paljon erityisosaamista vaativia vaiheita, esimerkiksi suunnittelu ja logistiikka, että niistä saa sen katteen, minkä työvoiman hinnassa menettää. Lisäksi risteilijät ovat lopputuotteena asiakaskohtaisesti räätälöityä piensarjatuotantoa. Risteilijöihin liittyy tärkeä työelämän suhteiden piirre. Suurinta niitä rakentavaa henkilöstöryhmää edustaa Metalliliitto, joka jo pari vuosikymmentä sitten astui neuvottelupolitiikassaan uudelle tielle. Se hyväksyi työaikajoustot ja paikallisen sopimisen laajemmin kuin mikään muu teollisuusliitto. Sisäpiiritietona olen antanut itselleni kertoa, että liiton silloin johto sai kovaa kritiikkiä osakseen mm. SAK:n hallituksen kokouksissa. Silloinen puheenjohtaja Pehr-Erik Lundh on ansaitulla eläkkeellä. Politiikan varsinainen räätälöijä Jorma Löhman hävisi kilpailun puheenjohtajan paikasta, mutta sai eläkeviran Työturvallisuuskeskuksen toimitusjohtajana. Sääli. Jormalla olisi ollut vielä annettavaa uuden aikakauden työmarkkinapolitiikan kehittäjänä. Paperialan työmarkkinaosapuolet ovat jatkaneet vanhoissa asemissaan. Molemmat häviävät; palkansaajat ja heidän järjestönsä kuitenkin enemmän. Häviäjänä on lisäksi Suomen kansantalous. Jo työnantajaliiton viime vuonna toteuttama sulku notkautti talouden kasvukehitystä. Henkilöstömäärä toimialalla oli vuonna 1987 41 722, vuonna 2003 määrä oli 31346. Pudotusta 25 % Samalla ajanjaksolla laivanrakennusteollisuuden toimialan työvoima on pudonnut vieläkin ronskimmin, vuoden 1987 17 605:stä vuoden 2003 10597:ään; pudotusta 40 %. Molemmat ovat perinteistä kuvakieltä käyttäen "auringonlaskun aloja", joiden tuotanto siirtyy sinne, missä ovat suuret markkinat ja halpa työvoima, kuten Aasian väkirikkaisiin ja nopeasti kasvaviin maihin. Sekä Suomen kansantalouden että toimialan kannalta tärkeää on, onko myönteisiä näköaloja edes lyhyelle aikavälille. Paperiteollisuudessa ei juuri tällä hetkellä ole, laivojen rakentamisessa on. Tähän on ehkä vaikuttanut se politiikka, jonka työmarkkinajärjestöt omaksuivat kaksi vuosikymmentä sitten. Työelämän neuvottelusuhteet perustuvat luottamukseen tai sen puutteeseen. Tutkin aihetta paljon 90-luvulla erityisesti työpaikkatason suhteiden näkökulmasta. Peruspäätelmä jo silloin oli se, että luottamuksen rakentaminen on hidas prosessi. Jo luottamuksen alimmalla tasolla, laskelmointiin perustuvissa neuvottelusuhteissa, ottaa vuosia ennen kuin opitaan luottamaan toiseen osapuoleen. Laskelmoinnista on vielä pitkä matka sellaisiin luottamussuhteisiin, joiden perustana ovat yhteiset arvot; esimerkiksi molemminpuolinen luottamus siihen, että erimielisyyksistä huolimatta ollaan kehittämässä yrityksen tai toimialan kilpailukykyä. Metallialan neuvottelusuhteissa on tulkintani mukaan päästy laskelmoivan luottamuksen tasolle noin parin vuosikymmenen uurastuksen tuloksena. Liittojen välisten luottamussuhteiden varassa on telakoilla kyetty etenemään kohti syvenevää paikallista luottamusta. Yksi maailman lakkoalttiimmista työpaikoista, nykyisin Akerin Kvaernerin omistama Turun telakka, on päässyt luottamuksen rakentamisessa niin pitkälle, että telakalla luotiin vuosituhannen vaihteessa esimerkillinen elinikäinen oppimisen ohjelma henkilöstölle. Henkilöstön ja johdon yhteistoimin. Aloitteen teki työntekijäin työhuonekunta. Paperiteollisuudessa vastaava luottamus oli olemassa silloin, kun yritykset olivat vielä suomalaisia ja kustannukset voitiin valuuttakurssin muutoksin siirtää koko kansantalouden kannettaviksi. Työmarkkinaosapuolen yhteinen arvo oli devalvaatio. Tältä arvolta on viety perusta EMU:n myötä. Samassa juoksussa paperiteollisuus on muuttunut omistukseltaankin kansallisesta globaaliksi. Yksiköiden johdon arvomaailmassa pitkän aikavälin kehitysajattelun on syrjäyttänyt lyhyen aikavälin kvartaaliajattelu. Johtoa palkitaan tuloksesta, ei kehittämisestä; kustannusten karsimisesta, ei luottamuksen rakentamisesta. UPM-Kymmenen toimitusjohtaja Jussi Pesonen sai 50 prosentin palkankorotuksen ennen kuin oli ehtinyt edes näyttää kykenevänsä tuloksen tekemiseen. Ehkä lisäliksa olikin tarkoitettu kannustimeksi palkkakustannusten karsimiseen muun työvoiman osalta. Aloitetta ei tehnyt henkilöstö. Asiaa ei käsitelty yhteistoimin. 
Kimmo Kevätsalo |