Skandinavian malli ei päde työtaisteluihin

Jos vanhat merkit pitäisivät paikkansa, ensi vuodesta olisi Suomessa odotettavissa vilkkain työtaisteluvuosi tällä vuosituhannella. Purkamattomia paineita on paljon. Suhdannekäänteen seurauksena työnantajapuolen otteet kovenevat ja suhteet työpaikoilla kärjistyvät.

Vanhat merkit tuskin auttavat tulevan ennakoinnissa. Kolme perustavaa tekijää on muuttunut.

Ensinnäkin lakkoihin altista tuotantoa on siirtynyt ja edelleen siirtymässä halvan työvoiman maihin. Se hillitsee niitä suurilla teollisuustyöpaikoilla vaikuttavia työläisten järjestöjä, joilla ehkä olisi intoa kokeilla voimiaan.

Toimihenkilöjärjestöjen tilanne on toinen. Työpaikat eivät ole vielä uhattuina samassa määrin kuin duunareilla. Kilpailu jäsenistä ajaa sekä Toimihenkilöunionia että Ylempien toimihenkilöiden neuvottelukuntaa kirkastamaan profiiliaan..

Edelliselle sukua on rakennemuutos työtehtävissä. Vuosi vuodelta kasvava osa Suomessa tehtävästä työstä on asiakkaiden palvelua ja tiedon käsittelyä keskikooltaan pienenevissä tulosyksiköissä. Työsuhteista monet ovat lyhyitä ja määräaikaisia. Tällaisissa työorganisaatiossa tyytymätön palkkatyöläinen ottaa herkemmin lopputilin kuin ehdottaa kollegoilleen työtaisteluun ryhtymistä.

Kolmas muutos koskee ay-liikettä. Toimitsijat ja ay-aktiivit, jotka organisoivat lakkoja luokkataistelun käymiseksi, ovat katoavaa kansanperinnettä.

Kolme vuosikymmentä sitten Suomessa oli enemmän työtaisteluja, niihin osallistuneita ja niihin käytettyjä työpäiviä suhteessa palkkatyöläisten määrään kuin missään muussa OECD-maassa. Edes Ranska ja Italia eivät olleet samalla tasolla.

Suomi on ainoa lakkoaltis maa, jossa on tapahtunut selvä muutos kuluneiden kolmen vuosikymmen aikana (ks. kuvio 1). Lama 1990-luvun alussa ja Euro-alueeseen liittyminen olivat käännekohta.

Kuvio 1

Euroopan lakkoherkkien maiden määrää ei tästä muuttunut. Alue oli itse asiassa laajentunut jo 1970-luvulla, kun Espanjasta ja Portugalista oli tullut ns. länsimaisia demokratioita sotilasdiktatuurien kukistuttua. Olot ovat jo sen verran vakiintuneet, että työtaistelutilastoja voinee tulkita samoin kriteerein kuin muidenkin EU-15 maiden tietoja.

Mitä mittaria sitten käytetäänkin, Suomi on nykyään työtaistelujen suhteen keskitasoa ns. vanhojen EU-maiden joukossa yhdessä Englannin ja Tanskan kanssa. Belgia saattaisi kuulua samaan ryhmään, mutta sieltä ei tietoja ole tähän hätään käytettävissä, koska maa ei ole päivittänyt tietojaan ILO:n tietokantaan.

Oman ryhmänsä muodostavat rauhallisten työmarkkinoiden maat. Niihin kuuluvat
Pohjoismaista Ruotsi ja Norja sekä Saksan ympärillä olevat ja sen työmarkkinamallia seuraavat Hollanti ja Sveitsi. Näissä maissa työtaisteluja, niihin osallistuneita ja niihin käytettyjä työpäiviä on vähän.

Vielä rauhallisempaa on neljännessä ryhmässä, EU:n uusissa jäsenmaissa. Työtaisteluperinne puuttuu muualta kuin Puolasta. Sielläkin liikehdintä on hiipumassa.

Taulukko 2: Työtaisteluihin osallistuneet (tuhatta) suhteessa palkkatyöläisten määrään (miljoonaa) eräissä EU-maissa

Lähde: ILO (2007, Laborsta Internet

Vaikka 1990-luvun alun lama rauhoitti Suomen työmarkkinoita merkittävästi, mitään kummallista ei ole siinä, kun suomalaiset sairaanhoitajat hakevat järein keinoin ronskia palkankorotusta. Samoin ovat toimineet Suomeakin rauhallisemmassa Saksassa veturinkuljettajat. Siellä työnantaja on tarjonnut noin 4 prosentin korotusta. Veturinkuljettajien vaatimus on noin 30 prosenttia.

Molempien ammattiryhmien liitot perustelevat työtaistelua palkkojen jälkeenjääneisyydellä. Suomen Tehyn vertailuperustana on sukupuolten palkkaero. Valtiovarainministerin Jyrki Kataisen johtama puolue tuli vielä vaalitaistelun tiimellyksissä yllyttäneeksi hoitajia. Työtaistelulle syntyi sosiaalinen tilaus. Yleisradion uutisten teettämä kysely vahvisti tämän: vain neljäsosa kansalaisista oli keinojen tultua julkisiksi Tehyn toimintaa vastaan.

Saksan veturinkuljettajien perusteluissa päällimmäisenä on vertailu muiden Euroopan maiden palkkatasoon. Kun jonot moottoriteillä pitenevät ja keskustelu ympäristöhaitoista jatkuu, veturinkuljettajien liikehdinnällekin on sosiaalinen tilaus.

Yhdistäviä tekijöitä ovat myös tiukka ammattisuoja, hyvä työsuhdeturva ja julkisen sektorin palkkatyöläisinä syntynyt perinne, johon nojautuen oletetaan, että saavutettuihin etuihin ei puututa.
Saksan rautatiet yksityistettiin 1994. Suomessa on terveydenhoitoa yksityistetty hiljalleen. Yksityistämisen seurauksena työnantajapolitiikalla on tapana muuttua. Kiristyvään kilpailuun vedoten pyritään leikkaamaan kustannuksia. Johdon ja henkilöstön suhteet huononevat. Jossain vaiheessa tämä heijastuu myös työmarkkinajärjestöjen neuvottelupöytään.

Ay-liikkeen jäsenmäärät ovat pudonneet viime vuosikymmeninä ronskisti kaikkialla muualla paitsi Pohjoismaissa ja Belgiassa. Edellä esitetyn valossa näyttäisi siltä, että tällä ei ole yhteyttä työtaisteluihin. Tämä johdattelee minut, tutkijan, jälleen kerran pohtimaan, mikä yhteys nykyisten ay-organisaatioiden toimintatavoilla ylipäätään on palkkatyöläisten arkeen.

Valtiot. tri Kimmo Kevätsalo

Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori, joka tutkii työsuhteiden ja työelämän suhteiden kehitystä globalisoituvassa maailmassa. Hän toimi mm. EU-komission rahoittaman Internetiin perustuvan työelämän tutkimusprojektin Woliwebin Suomen osuuden vastaavana tutkijana vv. 2004-2007.