Ihmiset, luonto vai rahaBrasiliassa, Kiinassa ja Indonesiassa ovat monipuolisimman edustettuina maailman nisäkkäät ja linnut. Brasiliassa on maailman valtioista viidenneksi eniten asukkaita ja sen pinta-ala on niin ikään viidenneksi suurin. Siellä on maailman suurimmat trooppiset metsäalueet ja makean veden varastot. Maailman suurin rautamalmin kaivosyhtiö on brasilialainen
Vale. Viime vuonna löydettiin rikas öljyesiintymä,
Tupi, jonka arvioidaan tekevän Brasiliasta yhden Latinalaisen
Amerikan suurimmista öljyjäteistä, heti Venezuelan
jälkeen. Tutkimatonta aluetta on kuitenkin vielä paljon. Toisaalta. Yhden ekologisen aarteen, metsien, polttaminen ja raivaus tuottavat tällä hetkellä kolme neljäsosaa Brasilian kasvihuoneilmiön kaasupäästöistä. Maan talous kasvoi 1960- ja 1970-luvuilla maailman kärkivauhdilla, kovempaa kuin esimerkiksi Kiinan ja Etelä-Korean taloudet. Henkeä kohti laskettu kansantulo kaksinkertaistui 1961-1979. Vauhti hyytyi 1980-luvulla ja on sen jälkeen ollut vaisua verrattuna useimpiin samalla talouden kehitystasolle oleviin maihin. Tuloerot ovat edelleen maailman kärkeä. Kolmasosa väestöstä, yli 60 miljoonaa ihmistä, elää kotitalouksissa, joissa henkeä kohti käytettävissä oleva rahamäärä on alle 3,5 realia päivässä. Sillä saa saman verran tavaroita Brasiliassa kuin noin 3 eurolla saa Suomessa. Pääosa ryhmästä on jo määritelmän mukaan tämän tulorajan alapuolella. Rikkaita on 1-2 miljoonaa määritelmästä riippuen. Sao Paulossa on kuitenkin yksityishelikoptereita maailman suurkaupungeista toiseksi eniten. Vain New Yorkissa on enemmän Yksi keskeisimmistä selityksistä kasvun hidastumiselle, köyhyyden jatkumiselle tai luonnon pidäkkeettömälle tuhoamiselle on ihmisten enemmistön kykyjen huono käyttö. Koulutuksen epätasa-arvoinen jakautuminen on johtanut kasvavaan pulaan osaavasta työvoimasta.. Brasilia olisi voinut käyttää talouskasvun tuottamasta vauraudesta ratkaisevasti suuremman osan väestön koulutuspohjan laajentamiseen. Niin ovat tehneet Englanti, Saksa, Ranska, ja Skandinavia 1950-luvulta alkaen, Japani ja Etelä-Korea 1960-luvulta alkaen ja Kiina 1980-luvulta alkaen. Brasiliassa ei tehty niin. Talouskasvu ei muuttanut yksityisen ja julkisen sektorin johtamistapoja, ei tulonjakoa, eikä sen avulla lisätty koulutuksen tasa-arvoa tai sosiaaliturvaa. Lyhyen aikavälin voitontavoittelu hallitsi. Epätasa-arvo työorganisaatioiden sisällä ja kankea byrokratia säilyivät. Korruptio lisääntyi. Toisen asteen koulutukseen osallistuvien määrällä mitattuna maa on selvästi jäljessä saman tulotason maista ja eräistä köyhemmistä maista, kuten Kiinasta. Jos vielä lisätään mukaan suurituloisia suosivat palkitsemis- ja eläkejärjestelmät eriarvoisuus osoittautuu entistä räikeämmäksi. Yhden suuren maan esimerkki on tarkoitettu havainnollistamaan perusvalintoja, joita maailmassa ei voi välttää kuin lyhyellä aikavälillä. Tavoitellessaan rahassa mitattavaa taloudellista kasvua Brasilian valtion ja talouselämän johtajat ovat olleet valmiita uhraamaan luonnon ja jättämään ihmisiin sisältyvät resurssit käyttämättä. Näin voitiin toimia mm. siksi, että maassa oli sotilashallinto 1964-1984. Taloudesta määränneiden kansallisten ja monikansallisten yritysten johtajien ei tarvinnut kuunnella ketään muita kuin sotilasjohtajia. Talousasioissa sotilaat puolestaan kuuntelivat yritysjohtajia. Seinä tuli vastaan 1980-luvulla. Joksikin aikaa voivat valtiot ja yritykset siinä missä yksilötkin keskittyä tekemään jotakin niin keinotekoista ja arvotonta kuin rahaa, josta "länsimaissa" on tullut arvo sinänsä, arvostetuin arvo. Alun perin raha kuitenkin keksittiin vain vaihdon välineeksi. Kapitalismi ryhdyttiin juurruttamaan Brasiliaan 1500-luvulta lähtien, kun silloiset maailman merien valtiaat, Portugalin ja Espanjan kauppiaat olivat sopineet miehittämiensä Etelä-Amerikan rannikkoalueiden jakamisesta. Portugal, heikompana, sai silloin köyhimpinä pidetyt nyky-Brasilian alueet. Ei ollut helposti löydettävää kultaa, ei hopeaa, eikä timantteja. Oli vain rautamalmia, puuta, ihmisiä ja maata. Niiden hyödyntämiseksi tuotiin alueelle suuria määrää työvoimaa Portugalin aiemmin valloittamalta Afrikan "orjarannikolta". Näin syntyi yksi maailman väkirikkaimmista ja monikulttuurisimmista, nykytiedon mukaan myös luonnonvaroiltaan rikkaimmista valtioista. Sen merkittävä vientituote on turismi, kärkituotteena orjien jälkeläisten kehittämät sambakarnevaalit. Kun maailman talouden rikkaiden veturien (USA, EU15 -maat ja Japani) talouskasvu on nyt hyytymässä, näyttää siltä, että paalupaikka on taas vaihtumassa. Nykyiset Kiinan, Intian, Pakistanin alueet olivat maailman taloudellisesti, kulttuurisesti ja sosiaalisesti kehittyneintä osaa silloin, kun nyky-Euroopan aluetta hallitsivat vielä paimentolaisheimot. Globalisoituvan maailman talouskasvun painopiste on nyt siirtymässä takaisin näille vanhan sivistyksen alueille (ks. vasen kuvion). Brasilia kuuluu niihin maihin, jotka täydentävät nopeasti kasvavien Aasian maiden kehitystä, vaikka USA ja EU15-maat ajautuisivatkin hitaan talouskasvun tai peräti taantuman vaiheeseen. Aasiassa keskeisimpään asemaan noussut Kiina on jo ohittanut Japanin, kun mittarina käytetään kansantalouksien kokoa. Kiinan asukasluku on kymmenkertainen ja sen talous kasvoi 1980-luvulla keskimäärin 9,8 % vuodessa, 1990-luvulla 9,7 %, 2000-luvun ensi puoliskolla yli 9 %. Vastaavina aikoina Japanin kasvuvauhti hidastui ensin puoleen ja nyt enää neljännekseen näistä luvuista. Kiina on jo maailman toiseksi suurin kansantalous, jonka koko on noin puolet USA:n taloudesta ostovoimapariteetilla mitattuna. On tosin mahdollista ajatella Euroalueen jo olevan USA:han verrattava liittovaltio, jolloin se olisi vielä toistaiseksi maailman toiseksi suurin talous. Sen Kiina ohittaa kymmenen vuoden sisällä. USA:n tavoittamiseen menee aikaa muutama vuosi enemmän. Kuviossa on esitetty maailman suurimpien talouksien sekä globalisaatioprojektini eräiden maiden talouskasvu vuonna 2007 ja kasvuennuste vuodelle 2008. Huikean talouskasvun myötä Kiinasta on tullut maailman suurin vientitalous, merkittävä lainojen antaja ja sijoittaja erityisesti kehittyvien maiden, mutta myös USA:n perspektiivistä katsottuna. Kuvion oikeanpuoleisessa osassa ovat eräiden globalisaatioprojektini tämän hetken kohteena olevien maiden kasvusta, joka on selvästi pienempää kuin Kiinassa, mutta (Unkari lukuun ottamatta) selvästi suurempaa kuin maailman vauraissa keskuksissa. Kiinan talouskasvussa on samoja taustekijöitä kuin Brasilian kasvussa 1960- ja 1970-luvuilla. Maata johdetaan keskitetysti ja ulkomaisilla investoinneilla on tärkeä rooli. Merkitykselliset erot ovat ensinnäkin siinä, että Kiinaan tapahtuneiden teknologia-investointien tuottamasta arvonlisäyksestä suurin osa jää maahan, kun Brasiliasta pääosa vietiin ja viedään maasta monikansallisten yhtiöiden käyttöön. Toinen ero liittyy kasvun hedelmien hyödyntämiseen. Kiinassa merkittävämpi osuus kuin Brasiliassa on käytetty koulutuksen, terveydenhuollon ja muun infrastruktuurin kehittämiseen. Vaikka Brasilian henkeä kohti laskettu kansantulo on kaksinkertainen Kiinaan verrattuna, toisen asteen koulutukseen osallistuvien osuus oli vuonna 1998 Kiinan hyväksi kaksinkertainen. Aste-ero on ilmeinen. Se ei merkitse sitä, että Kiinan johtajat eivät olisi kiinnostuneita rahasta. Ylin puoluejohto on selvästi ilmaissut, että se pitää talouskasvua keskeisenä arvona, jolle on alistettu niin ekologiset kuin inhimillisetkin arvot ainakin siihen asti, kunnes väestön rahassa mitattu vauraus on länsimaisella tasolla. Valtion vahva rooli mahdollistaa kasvun tulosten allokoinnin sellaisiin kohteisiin, jotka maksavat sijoitukset takaisin vasta pitkällä aikavälillä. Brasiliassa elettiin 1960- ja 1970 -luvulla kädestä suuhun, piittaamatta pitkän aikavälin kehityksestä. Nyt on päästy yrittämään uudelleen, kun sotilasdiktatuuri on vaihtunut vaaleilla valittuun hallitukseen, joka pyrkii käyttämään talouskasvun tuloksia pitkäjänteisemmin. Pulmana sillä on sotilasdiktatuurin aikana syntyneen ulkomaanvelan ohella satojen vuosien aikana omaksuttu tulonjaon ja kehittämisen malli, jonka seurauksena maassa luotu varallisuus pääosin katoaa monikansallisten yritysten käyttöön ja kotimaan eliitin ylellisyyskulutukseen. Brasilian viimeisin sotilasdiktatuuri kesti 20 vuotta. Nykyinen vahvasti presidenttikeskeinen hallitusvalta on kestänyt 4 vuotta. Kiinan talouskasvun pohjan rakentamiseen meni vuosikymmeniä, eikä kukaan pysty ennustamaan, kuinka kauan Kiinan puoluejohto tulee onnistumaan oman valtansa säilyttämisessä. Vallankumouksesta on kulunut vasta vajaat 50 vuotta. Neuvostovalta Venäjällä romahti seitsemän vuosikymmentä vallankumouksen jälkeen. Talouskasvu eräillä alueillaSuuret talousalueet
Eräät kehittyvät taloudet |
