Turvattomuudellako talouskasvua?
Metallitekniikka 4/2007
Maailman talouskasvun painopiste on siirtynyt Aasiaan. Kasvun
veturina on Kiina, joka luo tänä vuonna maailmaan
enemmän vaurautta kuin mikään muu maa. Maailmankaupan
viejämaana se on noussut kakkoseksi Saksan jälkeen.
Oheisen kuvion maista erityisesti Suomessa ja Saksassa pääkonttoreitaan
yhä pitävät monikansalliset yritykset, kuten
Volkswagen, Siemens ja Nokia, ovat vauhdittaneet Kiinan kasvua
siirtämällä sinne toimintoja. Suomelle kuten
monelle muullekin ns. länsimaalle Kiinasta on jo tullut
yksi tärkeimmistä kauppakumppaneista, josta tuodaan
paljon mm. korkean teknologian komponentteja.
Kuviossa edustettuina olevien Euroopan maiden hallitukset yrittävät
luoda sellaista uskoa äänestäjiin, että
talouskasvu turvaa työllisyyden ja hyvinvointipalvelut.
Oppi elää sitkeässä. Käytännön
esimerkit sekä vauraissa että kehittyvissä maissa
antavat kuitenkin aihetta moniin epäilyihin. Vaikka USA:n
ja EU ovat suhdanteen huipulla, työllisyys on parantunut
vain hieman. Kasvu on pääasiassa ilmentänyt uutta
ilmiötä, kasvua ilman työpaikkojen lisäystä
(englanninkielisessä tutkimuskirjallisuudessa esiintyy
usein termi "jobbless growth"). Sikäli kuin uusia
työpaikkoja on syntynyt, ne ovat olleet pääasiassa
osa-aikaisia tai muuten vain palvelusektorin matalapalkkatöitä
on lisätty. Niistä ovat hyötyneet todennäköisesti
eniten maahanmuuttajat.
Erityisesti suuryritykset puolestaan ovat olleet tyytyväisiä
tähän uskoon talouskasvun ihmeitä tekevistä
vaikutuksista. Ne ovat voineet aiempia vuosikymmeniä vapaammin
sijoittaa voittonsa kasvavassa määrin muun muassa
Aasiaan, Latinalaiseen Amerikkaan ja viime vuosina myös
Afrikkaan.
Uusia työpaikkoja syntyy pääasiassa sinne, minne
tehdään ns. uusinvestointeja. Niitä häipyy
sieltä, missä investoinneilla tehostetaan toimintoja.
Yksiselitteisiä tutkimustietoja ei sen sijaan ole siitä,
mitä tapahtuu investointien alkuperämaassa korkeakoulutetulle
työvoimalle. Hypoteesini on, että ratkaisevaa on se,
minne pääkonttorit sijoittuvat.
Kuvion maista Espanja on kehityksen pohdintaa ajatellen erityisen
kiinnostava. Muutama vuosikymmen sitten sinne kohdistui paljon
teollisuuden investointeja, koska se oli kasvava markkina-alue
ja siellä oli halpaa työvoimaa. Kuluttajille yksi
tunnetuimmista esimerkeistä ovat Volkswagenin perustamat
Seat-autoja valmistavat tehtaat. (VW oli muuten ensimmäinen
merkittävä länsimainen autonvalmistaja myös
Kiinassa). Maasta on aiempina vuosikymmeninä lähtenyt
paljon työvoimaa korkeamman tulotason EU-maihin, mm. Saksaan,
Hollantiin ja Belgiaan. Sinne puolestaan on voimakas muuttopaine
Pohjois-Afrikasta. Espanja on siis hyvä havaintosimerkki
siitä, miten työvoiman "arvoketju" on toiminut
ja toimii.
Yksi hinta yksioikoisesta kasvu-uskosta on ollut eriarvoisuuden
lisääntyminen sekä kaikille kansalaisille suunnattujen
peruspalvelujen tarjonnan väheneminen kaikkialla maailmassa.
Toinen hinta on palkansaajien kokema turvattomuus, joka tietysti
toteutuu selväpiirteisenä vain niissä maissa,
joissa palkkatyön osuus ansiotyöstä on suuri.
Näistä maista ovat esimerkkejä kuvion maat. Espanja
on lähimpänä ns. kehittyviä maita, joissa
yrittäjien ja virallisen sektorin ulkopuolella olevan työvoiman
osuus on suuri.
Työelämän tutkijoille kuvion havainnollistamissa
tuloksissa ei ole mitään yllättävää.
On tietysti selvää, että työntekijätehtävät
siirretään sinne, mistä löytyvät sekä
ostajat ja, jos mahdollista, vielä halpa työvoimakin.
Työntekijäryhmään kuuluvia on kautta aikojen
heitelty sinne sun tänne suhdanteiden mukaan. Kun työvoima
ja tavaramarkkinat ovat globalisoituneet, vauraissa maissa toimivien
suuyritysten johdolla ei ole enää mitään
syytä käyttää aikaa sellaisten työmenetelmien
ja laitteiden kehittämiseen, joiden avulla tuotantotyöt
voitaisiin tehdä kilpailukykyisesti EU-maissa.
Vauraiden maiden tulevaisuuden kannalta kiinnostavin kuvion
tieto koskee korkeasti koulutettuja toimihenkilöitä.
Kaikki kuvioon otetut "vanhat" EU-maat ovat rakentaneet
tulevaisuuttaan sen varaan, että korkeaa koulutusta ja
syvää osaamista vaativat työt jäisivät
Eurooppaan, vaikka työntekijätehtävät siirtyvätkin
uusiin EU-maihin ja niidenkin ulkopuolelle, vaikkapa Kiinaan
tai Intiaan. Tästä näkökulmasta kuviossa
esiintyvien maiden päättäjien on syytä pohtia
tarkasti, minkä viestin kuvio antaa. Jos kansallisten strategioiden
toteuttamisen kannalta keskeisistä palkansaajista huomattava
osa kokee työsuhteensa turvattomiksi, mihin se johtaa?
Kimmo Kevätsalo
Valtiot.tri
www.kayttotieto.fi

Uusi tekniikka työelämän tutkimuksen apuna
Kyselytutkimusten tuloksia on viimeistään 1980-luvulla
käyttöön otettujen pöytätietokoneiden
ja niiden ohjelmistojen avulla ollut suhteellisen helppo analysoida.
Merkittävä suomalainen uranuurtaja oli professori
Seppo Mustonen Helsingin Yliopiston tilastotieteen laitoksella,
joka kehitti SURVO-ohjelmiston mikrotietokoneversion, jonka
eräät käyttäjälähtöiset oivallukset
ovat yhä lyömättömiä. Ohjelmisto ei
kuitenkaan pärjännyt monikansallisten ohjelmistotalojen
kömpelömmille mutta markkinoinnissa ylivoimaisille
ohjelmistoille (esim. SPSS). Tietokoneella on vuosi vuodelta
tullut helpommaksi tuottaa erilaisia kuvioita ja liikkuvaan
kuvaan perustuvia numeroiden havainnollistuksia.
Tarkalta näyttävä kyselytutkimuksen jakauma
ja sen vakuuttavuutta vahvista graafinen tms. esitys kuitenkaan
ole lopputulos. Se ei ole tutkimustyön loppu. Eikä
tulos. Se on alku.
Jutun ohessa oleva kuviokaan ei ole tarkoitettu kertomaan totuutta,
vaan käynnistämään ajattelutyötä.
Se näyttää miten 18 912 ihmistä on 5 EU-maassa
vastannut kysymykseen, kuinka huolestuneita he ovat työsuhdeturvastaan.
Kuvion lukemisen helpottamiseksi on vastauksia yhdistetty niin,
että mukaan on valittu 5 vaihtoehdon asteikolta eniten
huolestumista ilmaisevat 3 vaihtoehtoa.
Taustalla on Internetin avulla kerätty tietokanta, johon
pelkästään Euroopasta on jo kertynyt yli 300
000 vastausta. Projekti laajeni viime vuonna Euroopan ulkopuolelle
ja USA:sta, Intiasta, Brasiliasta ja Argentiinasta ehti ennen
vuoden vaihdetta tulla jo 21 600 vastausta. Tämän
hetken tietojen mukaan tänä vuonna tietojen kerääminen
on alkanut tai alkaa ainakin Meksikossa, Etelä-Afrikassa,
Venäjällä ja Etelä-Koreassa.
Kyseessä on työelämän tutkimustiedon keräämistä
koskeva innovaatio, joka perustuu uusimpaan teknologiaan. Se
on yksi menetelmistä, jolla uusimmassa globaalissa tutkimusprojektissani
kerään empiiristä aineistoa.
Yksi kuvion herättämä kysymys on, kuinka luotettavia
esitetyt tiedot ovat. En käy tässä esittelemään
menetelmiä, joita tilastotieteilijät käyttävät
tutkiessaan käytettyjen aineiston luotettavuutta. Riittää,
kun muistutan, miten poliittisia mielipiteitä tutkivien
kyselyjen tulosten yhteydessä usein puhutaan siitä,
miten suuri virhemarginaali on. Tässä tapauksessa
totean vain, että kuvion perustana olevat tiedot ovat parhaita
ja tuoreimpia saatavilla olevia vertailutietoja kysytystä
asiasta kohteena olevista maista.
|