Lottovoittajien työllistyminen

Kollega, Porin lyseon seniorien juhlajulkaisu koulun 130-vuotispäivänä

Lottovoittajien työllistyminen

Suomeen syntyminen on lottovoitto. Ei ihan jättipotti, mutta ei mikään lohdutuspalkintokaan. Viimeisen puolen vuosisadan aikana maailman mitassakin arvioiden köyhä maatalousvaltio on muuttunut kehittyneeksi kapitalistiseksi markkinataloudeksi. Nokian imussa, edistyneimpiä talouksia matkien, mutta toki myös tuurilla, tiedolla ja työllä kasvu on ollut selvästi suurten EU-talouksien ja USA:n lukujen yläpuolella 1990-luvun alun laman.

Jos kulutuskyky, ilmaiset peruspalvelut ja sosiaalinen turvallisuus ovat ihmiselle tärkeitä asioita, puhe "lottovoitosta" ei ole tyhjä fraasi. Pienituloisin kymmenesosa suomalaisistakin kuuluu jo maailman vauraimpaan kymmenesosaan, yhdessä 600 miljoonan muun eri puolilla maailmaa elävän kanssa.

Kollegan lukijoille ylioppilaskirjoitusten jälkeen elämän seuraavana vaiheena häämöttää ammattikorkeakoulu tai yliopisto. Jos sieltäkin vielä onnistuu hankkimaan tutkinnon, on jo hyvät edellytykset päästä kulutuskykyisimmän 100 miljoonan joukkoon.

Sosiaalisesta noususta epävarmuuteen

Meistä, sodan jälkeen saappaat jalassa ja reppu selässä tehdyistä suurista ikäluokista, tuli vahvan sosiaalisen nousun sukupolvi. Työläisperheen lapselle lukion valitseminen ammattikoulun asemesta oli jo askel kohti korkeampaa säätyä. Maanviljelijöiden, käsityöläisten ja muiden yrittäjien keskuudessakin siistit sisätyöt toimihenkilöinä ja virkamiehinä ymmärrettiin paremmaksi elämäksi. Vuonna 1964, jolloin kirjoitin ylioppilaaksi Porin lyseosta, pidettiin lähes itsestään selvänä, että
korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeen avautuu tie vakituiseen työpaikkaan toiveammatissa. Lähdimme opiskelemaan yliopistokaupunkeihin ja monet jäivät sille tielle. Elettiin "suureksi muutoksi" kutsuttua aikaa.

Vielä 1950- ja 1960-luvulla syntyneet kuuluivat tähän saamaan aaltoon, jonka harjalla ratsastettiin kohti toimihenkilöistymistä, autoistumista ja velkaantumista. Lainaa otettiin pääasiassa asunnon ostamiseksi tai vaihtamiseksi. Enää sitä ei tarvinnut lakki kädessä anella pankista, vaan pankit kilpailivat rahan tyrkyttämisessä. Luottokorttijärjestelmän kehitys tuki kiihtyvää konsumerismia ja lisäsi velkaantumista.

Lama 1990-luvun alussa oli ratkaiseva käänne. Sen jälkeen, viimeisten 15 vuoden aikana, lukioissa opiskelleet ovat todennäköisesti ensimmäinen sukupolvi, jonka sosiaalinen asema keskimäärin laskee ansiotyöhön siirryttäessä. Taloudellisesti tätä menetystä ovat jossain määrin korvanneet kaikilla palkkatyöläisryhmillä toistaiseksi jatkunut reaalipalkkojen nousu ja isovanhemmilta yli yhden sukupolven tulevat perinnöt. Niistä pääsee nauttimaan yllättävän moni nykyisin lukioiässä olevista. Eivät tietenkään kaikki.

Suomen talouselämän ja politiikan eliitti on viime vuosikymmeninä hokenut, että Suomi pärjää maailmassa vain osaamisella. Tämän mantran on tulkittu tarkoittavan sitä, että tarvitaan mahdollisimman paljon korkeakoulututkinnon suorittaneita. Koulutusinstituutiot ovat tehneet parhaansa. Tutkinnon suorittaneita on tullut ennätystahtia. Vähitellen on paljastunut, ettei työelämässä ole käyttöä nykyiselle määrälle korkeasti koulutettuja. Korkeakoulututkinnot ovat kärsineet inflaation.

Globalisaation haaste

Työorganisaatioiden johto ei ole vastannut heittämäänsä haasteeseen koulutuksen lisäämisen tarpeesta. Sen käyttäytymiseen on ratkaisevasti vaikuttanut globalisaatio. Yhä harvempi suomalainen yrityksen tai julkisen sektorin laitoksen johtaja on riippuvainen suomalaisesta työvoimasta. Asiakkaita, raaka-ainetta ja työvoimaa löytyy eri puolilta maailmaa niin paljon, että suomalaisetkin investoivat yhä suuremmassa määrin Aasiaan, Etelä-Amerikkaan ja Afrikkaan.

Ennen 1990-luvun lamaa olivat epävarmassa työsuhteessa vain koulusta mahdollisimman nopeasti työelämään hakeutuneet ja töissäkin vaille ammatin oppimista jääneet. Turvattomuus koskee aina vain yleisemmin kaikkia koulutustasoja. Karkeasti arvioiden puolet korkeakoulututkinnon suorittaneista ei ole 1990-luvun alun laman jälkeen päässyt aloittamaan uraa siinä ammatissa, johon on tähdännyt. Monet ovat juuttuneet tilapäistöihin, jotka saattavat aika ajoin olla myös osa-aikaisia. Jos opiskelijat tai heidän vanhempansa ovat uskoneet eliitin retoriikkaa tutkintojen merkityksestä, odotettavissa on jo toinen yllätys lyhyen ajan sisällä, kun Suomi tämän lehden ilmestyessä on keskellä taantumaa..

Tässäkin taantumassa eroja on ammattialojen välillä. Terveydenhuollon ammateissa töitä löytyy kaikille, jotka suostuvat muuttamaan kasvukeskuksiin Suomessa, Euroopassa tai maailmassa.

Jos ei opiskele lääkäriksi tai sairaanhoitajaksi, varmin pääsy leivän syrjään tukevasti kiinni, on yhä niillä, joiden vanhemmat, muut sukulaiset tai heidän tuttunsa voivat auttaa työpaikan löytämisessä. Suomi on edelleen luokkayhteiskunta, jossa etuoikeudet ja huono-osaisuus kulkevat perintönä. Jos vertailun kohteeksi otetaan maailman muut osat, luokkien väliset erot ovat tosin vähäiset. Tästä kuuluu kiitos sodan jälkeen tapahtuneen sosiaalivaltion rakentajille. Heidän perintönsä tuhoaminen alkoi 1990-luvun alun lamassa.

Eriarvoisuus on syventynyt viimeisten 15 vuoden aikana. Globalisaatio on kiristänyt kilpailua työpaikoista. Töitä siirretään entistä helpommin ulkomaille. Siirtolaisia on lisääntyvässä määrin kilpailemassa työpaikoista Suomessa. Monet heistä ovat koulutetumpia, kielitaitoisempia ja tottuneempia selviytymään monikulttuurisessa maailmassa kuin varsin eristyneet suomalaiset.

Tässä uudessa tilanteessa varmin tapa turvata itselleen ansiotyö tulevaisuudessa on oppia siirtolaisten tavoille, omaksua nomadin identiteetti, opetella kieli- ja sosiaalisilta taidoiltaan monikulttuuriseksi sekä osaamiseltaan joustavaksi. Jos on nämä ominaisuudet hankkinut, ei ole niin väliä, minkä ammatillisen koulutuksen työssään huomaa tarpeettomaksi.

Suomeen syntymisen arvoa ei uudessakaan tilanteessa ole mitään syytä vähätellä. Nousu maailman rikkaiden valtioiden joukkoon ja varsin hyvän sosiaaliturvan rakentaminen ovat luoneet hyvät selviytymisen edellytykset niillekin, jotka eivät omin voimin tai sukulaisten avulla tahdo aineellisesti pärjätä. Elämme niin vauraassa kansantaloudessa, että sosiaalinen turvaverkko varmistaa elämisen perusedellytykset niillekin, jotka olosuhteiden pakosta tai vapaaehtoisesti jättäytyvät pois konsumerismin oravanpyörästä ja toteuttavat suomalaisten palkansaajien keskeisimmän palkkatyötä koskevan unelman. Se on mahdollisuus tehdä jotakin ansiotyötä silloin tällöin kun itselle sopii. Ekologisesti tämä voi olla hyvinkin perusteltu elämäntapa. Harvat sen kuitenkin vapaaehtoisesti valitsevat.

Tähän joukkoon kuuluu myös suuri määrä siirtolaisia ja ne, jotka hoitavat päätyökseen kotitaloutta korvauksetta.