Akavalainen -lehti pyysi minulta kolumni identiteetistä. Kirjoitin alla olevan jutun. Toimituksen edustaja ilmoitti, että juttua ei julkaista, koska se on järjestön linjan vastainen. Pieni juttupalkkio toki maksettiin.

Identiteetti ja edut

Samaistuminen akateemiseen "säätyyn" ja ammatillinen identiteetti on ollut tärkein AKAVAn jäsenhankkija vielä 1990-luvun laman jälkeenkin. Teekkarit ja medisiinarit ovat näkyvin esimerkki identiteetin tuottamisesta jo opiskeluaikana. Ammattiin sosiaalistuminen jatkuu niillä työpaikoilla, joilla on paljon saman ammatin harjoittajia. Se elää muuallakin mm. ammatti- ja liittolehtien, paikallisten ja valtakunnallisten ammattikuntaisten kokoontumisten ja tapahtumien kannattamana.

Koulutusasteen nousun myötä akateemisuuden ja sen myötä "säätyidentiteetin" arvo laskee. Jo nyt, varsinkin yksityisen sektorin korkeasti koulutettuihin ryhmiin kohdistuvassa kustannusjahdissa työnantaja on kiinnostuneempia palkkaamaan ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita kuin tiedekorkeakouluissa opiskelleita. Nämä ovat akateemisia halvempia ja vähemmän kiinnostuneita ammatillisten raja-aitojen puolustamisesta. Ammattikorkeakoulujen perinteiset opetusmenetelmät tuottavat yliopistoja paremmin kurinalaiseen ja epäitsenäiseen työskentelyyn tottuneita "alaisia" perinteisesti johdettaviin yrityksiin

Asiantuntija-/professionaalisen työn ydin on kokonaisvaltaisuus, rikkaat ja sisällöltään monipuoliset, jatkuvasti kehittyvät työtehtävät. Niitä ei voi, vahinkoa aiheuttamatta, pilkkoa tehtävän "ulkopuolta" määriteltyihin osiin, vaikka menetelmäsuunnittelijat ja perinteisesti ajattelevat johtajat fantasioissaan niin kuvittelevatkin. Tiedän toki, että akateemisesti koulutettujen työtehtäviäkin pyritään kaiken aikaa osittamaan kustannusten säästämiseksi ja valvonnan tehostamiseksi.

Identiteetti jäsensuhteen perustana on ristiriidassa nykyisen edunvalvontaretoriikan kanssa. Akateemisesti koulutetut eivät liity jäseniksi, eivätkä pysy jäseninä siksi, että YTN, JUKO ja jotkut liitot tekevät työehtosopimuksia ja valvovat niitä. Tästä perspektiivistä akateemisesti koulutettujen palkkatyöläisten järjestöt ovat erityisesti yksityisellä sektorilla jättäneet käyttämättä vahvaan ammatilliseen identiteettiin sisältyvän mahdollisuuden.

Työaikasuojelu ja ylityökorvaukset olivat ajankohtaisia työläisten vaatimuksia 100-150 vuotta sitten, kun käsityön taidot köyhdytettiin vastamaan sen ajan insinöörien toteuttamaa teollista tuotantoajattelua ja työläisiä nöyryytettiin koneen osiksi. On harha kuvitella, että ne olisivat keskeinen asia akateemisesti koulutettujen edunvalvonnassa.

Kokonaan eri asia on niin akateemisten kuin muidenkin palkansaajien puolustaminen työnantajien mielivaltaa vastaan esim. työaikasuojelun alueella. Vaatimus siitä, että korvausta maksetaan läsnäolosta, ei voi olla tienviitta kohti ratkaisua aikana, jolloin työpaikalla olemisella on työsuorituksen kannalta vähenevä merkitys.

Palkkatyöläisen itse hallitsema kokonainen työ, kokonainen työaika ja niistä kokonainen, oikeudenmukaiselta tuntuva palkka - tässä järjestyksessä - asettavat edunvalvonnan oikeaan suhteeseen akateemisen identiteetin kanssa.

Kimmo Kevätsalo
valtiot. tri