Risusavotan paikka

Pienessä Suomessa on ronskisti yli 100 yleissitovaa työehtosopimusta. Muita "tessejä" on saman verran.

Tupo-kierrosten merkittävät neuvottelut käydään 4 sektorilla (yksityinen palvelu ja teollisuus, kunnat sekä valtio) koskien 3 koulutustasoa (työntekijät, toimihenkilöt ja ylemmät toimihenkilöt). Muu sopiminen on pilkun viilaamista, joka viime kädessä hoidetaan työpaikkatasolla. Liittojen sopimuksista on tässä touhussa joskus apua, usein myös haittaa.

Työpaikkatason sopimisen perälaudaksi riittäisivät mainiosti mainitut 12 "pääsopimusta". Niistäkin on itse asiassa 8 turhia.

Kun palkkaustavoissa vähitellen häipyy teollisen aikakauden perintöä oleva säätyraja "tuntipalkkaisten" ja "kuukausipalkkaisten" välillä ja tilalle tulee kirjava joukko erilaisia palkkaustapoja, työehtosopimusten palkkamääräysten kahtiajako menettää merkityksensä. Perusteita toimihenkilö- ja työntekijäjärjestöihin ei sen jälkeen palkkaustavoissa ole. Ei varsinkaan, kun palkansaajien koulutuserot hyvää vauhtia tasoittuvat. Sitä en ryhdy veikkaamaan, montako vuosikymmentä tähän kuluu.

Järjestöjyrät ylläpitävät järjestörisukkoa

Toimihenkilöjärjestöjen sisäinen kahtiajako "ylempiin" ja "alempiin" on niin ikään teollisen aikakauden luokkarakenteesta periytyvä jäänne, jota työnantajien ja palkansaajapuolen "järjestöjyrät" ylläpitävät. Aika on kulkenut senkin yli. Keskusjärjestöjen rajapinnalla käydään voimistuvaa kilpailua jäsenistä. Järjestöjohtajat esittävät julkisuudessa erilaisia keskusjärjestöjen yhdistymistä koskevia kaavailua. Tämän rinnalla käydään neuvotteluja myös yli järjestörajojen tapahtuvista liittojen yhteensulautumista. Äsken tuli julkisuuteen tuorein esimerkki. Insinööriliitto (AKAVA) ja Kuntien Tekniset (STTK) julkistivat aiesopimuksen liittojen yhdistämisestä.

Taistelu sieluista jatkuu vielä näkyvimmin ehkä Toimihenkilöunionin ja Ylempien toimihenkilöiden neuvottelukunnan välillä. Puolet ylempinä toimihenkilöinä itseään pitävistä on järjestäytynyt STTK:n liittoihin ja AKAVAn liitoissa on paljon muissa kuin "ylempien" toimihenkilöiden tehtävissä olevaa väkeä.

SAK:n ja STTK:n ideologiset erot ovat jo kutistuneet merkityksettömiksi. Eri puolueisiin kuuluvan poliittisen ja ay-eliitin linjanvedoista toi presidentinvaalikampanja hyvän läpileikkauksen. Kokoomuksen presidenttiehdokas esiintyi "työväen presidenttinä" ja sosialidemokraattinen ehdokas profiloitui koko kansan ehdokkaaksi. Vasemmistoliitolla on ollut jonkin verran asemia SAK:ssa, mutta pari tämän suunnan merkittävää ay-johtajaa tekee jo avoimesti työtä vasemmistopuolueiden yhdistämiseksi.

Sopimusten ja niistä neuvottelemisen historia yhdistyneenä järjestöjen kulttuuriperintöön on luonut lähes läpinäkymättömän risukon. Erityisen vaikea sen läpi on nähdä niiden, jotka järjestöt hyvin työsuhde-eduin työllistävät neuvottelemaan työehtosopimuksista ja taistelemaan sieluista. Risukossa rimpuilevan on vaikea olla tietoinen risukosta kuten kalan on mahdoton olla tietoinen vedestä.

Valtakunnallisia palkansaajajärjestöjä on tällä hetkellä toista sataa, työantajajärjestöjä viitisenkymmentä. Pääosa niistä on rudimentteja. Ainakin tuttavani ymmärtävät, miksi pehmennän ilmaisua käyttämällä sivistyssanaa.

Häiritseekö risukko muita kuin ulkopuolista tarkkailijaa?

Rahaa se ei syö kovin paljon, vaikka järjestöjen palveluksessa olevien työsuhde-edut hyvät ovatkin. Näkyvyyttä ja liikkumista tiheä, sikin sokin oleva oksisto vaikeuttaa. Voi olla, että suurin haitta sopimusten ja järjestöjen risukosta onkin sen synnyttämässä näköalattomuudessa ja pysähtyneisyydessä.

Risusavotalle on tilaus. Niin…tai…onhan se jo alkanutkin.

Työnantajat ovat paljon edellä

EK on syntynyt ja nyt se ponnekkaasti peräänkuuluttaa sopimusten vähentämistä. Julkisen sektorin työnantajat ovat asiallisesti kahdessa järjestössä. Neljän "pääsopimuksen" työnantajaorganisaatio on siis valmiina. Kymmenien työnantajaliittojen risukon karsiminen on menossa. Viimeksi yhdistyivät pankki- ja vakuutusalan työnantajaliitot. Raha on hyvä vesuri.

Palkansaajapuoli on työnantajia hajanaisempi. Perinteet ovat vahvat. Jäsenyys perustuu vapaaehtoisuuteen. Ei siis ole rahan kaltaista vesuria risusavotan työkaluna.

AKAVAlla on asiallisesti ottaen kaksi neuvotteluorganisaatiota, YTN ja JUKO. STTK hapuilee kohti saman suuntaista neuvottelukartellimallia. Julkisella sektorilla Pardia on jo olemassa. Kauankohan menee, ennen kuin Toimihenkilöunioni uuden puheenjohtajansa ohjastamana alkaa kasata yksityisen sektorin suurunionia? SAK:n sisälle on jo muodostunut yksityisen palvelualan PAM ja julkisen sektorin JHL. Teollisuudessa on enemmän kuin oraalla liittojen yhteisen kattojärjestön idea, josta ulkopuolelle on jäämässä vain suurena ja mahtavana itseään pitävä

Kimmo Kevätsalo
Valtiot.tri