Palkattoman työn esiinmarssi

Talous-Sanomat 10.8. 2006.

Kehittyneissä markkinatalousmaissa on alkamassa maailmansodan jälkeinen toinen suuri rakennemuutos. Ansiotyöajan ulkopuolella ilman korvausta tehty "työ" syrjäyttää ansiotyön kansalaisten elämää määrittävänä tärkeimpänä mahtina. Sen osuus laskennallisesta kokonaiskansantulosta on kolmannes.

Vuonna 2005 oli työvoimaan kuulumattomia työikäisiä 1 327 000, joista pääosa sai muodossa tai toisessa kansalaispalkan/perustulon kaltaista korvausta. Ryhmistä suurin ja selkeimmin kasvava ovat eläkeläiset. Viime vuonna heitä oli 778 000 henkeä. Lisäksi 220 000 työvoimaan kuuluvaa oli "vapautettu" ansiotyön pakosta työttömyyspäivärahalle ainakin osaksi vuotta

Eläkejärjestelmän ohella palkatta tehdyn työn lisääntymiseen on vaikuttanut työajan lyheneminen. Teollisuuden työntekijöiden vuosityöaikaa on mitattu jo vuosisata. Se on lähes puolittunut, 3000 tunnista hieman yli 1600 tuntiin. Ansiotyössä olevat nukkuvatkin vuodessa keskimäärin yli 1200 tuntia enemmän kuin tekevät ansiotyötä.

Viime vuosikymmenen merkittävin työajan lyhennys oli ensin raju työttömyysasteen nousu ja siihen liittyneet määräaikaiset työsuhteet, jotka pätkivät vuosittaisen työajan. Sitä on täydentänyt osa-aikatyön yleistyminen. Sen osuus työllisistä on kasvanut kaksinkertaiseksi ja on nyt 14 % kaikista työllisistä sekä neljännes kauppa-, majoitus- ja ravintolatoiminnan sektorilla. Osa-aikatyötä tekevistä 270 000 palkansaajasta yli 70 % on itse valinnut tämän työaikamuodon. Tässä on yksi keskeinen selitys sille, että palkansaajien vuosityöaika on lyhentynyt viimeisen 10 vuoden aikana 5 %. Se on nyt 1605 tuntia. Julkisissa palveluissa vuosityöaika on lähes kolme työviikkoa lyhyempi 1521 tuntia. Erityisesti naiset ovat myös lyhentäneet vuosityöaikaansa pitämällä vapaapäiviä ja käyttämällä oikeutta sairauspäiviin miehiä enemmän. Yksityissektorin perinteisten toimialojen ylemmät toimihenkilöt ja yrittäjät sen sijaan haluavat tehdä tai tuntevat joutuvansa tekemään muita pitempiä työviikkoja. Kun kaikkien palkansaajien keskimääräinen normaali viikkotyöaika on 37 tuntia on se mainittujen toimialojen ylemmillä toimihenkilöillä 38-42 tuntia ja yrittäjillä 39-54 tuntia.

Omaan käyttöön vapautuvaa työaikaa ei tietenkään vietetä joutilaina. Silloin siivotaan, laitetaan ruokaa, hoidetaan lapsia tai muita läheisiä, tehdään pikku remontteja kukin kykyjensä, mieltymystensä ja sosiaalisten pakkojensa mukaan. Itsepalvelu pankkiasioissa tai vähittäiskaupassa on työtä, jonka aiemmin teki palkkatyöläinen tai yrittäjä. Bensatankin täyttäminen ja laskun maksaminen on työtä, jonka menneinä vuosikymmeninä teki huoltoaseman henkilökunta.

Mainitut ilman rahallista korvausta tehdyt työn kaltaiset toimet on vielä suhteellisen helppo mieltää työksi. Mutta entä ostosten tekeminen kotitalouden tarpeisiin, lasten kuljettaminenen harrastuksiin, auton ajaminen lomamatkalla, shoppailu, loma- ja kotiasioiden järjestely, tarjoilu kutsuilla, seksi. Kaikkia mainittuja palveluja voi ostaa markkinoilta ja niillä on markkinahinta. Lakkaavatko ne olemasta työtä silloin kun ne tehdään korvauksetta? Rajan vetäminen ei ole helppoa.

Onko korvauksettoman työn lisääntyminen ongelma? Talouselämän päätöksentekijät puhuvat mielellään huoltosuhteesta tai työllisyysasteesta ja valittavat sitä, että yhä suurempi osa ansiotyön ulkopuolella osittain tai kokonaan olevasta väestöstä on työssä olevien elätettävänä. Totta onkin, että pääosa korvauksetonta työtä tekevistä saa tulonsa sosiaaliturvasta ja/tai elämisen perustarpeet ylittävistä kotitalouteen kertyvistä ansiotyötuloista.

Työnantajille se on ongelma. Ihmisiä on yhä vaikeampi pakottaa mihin tahansa töihin millä tahansa työehdoilla.

Palkkatyöläisille lisääntyvä omassa hallinnassa oleva aika on voitto. Toki se ei vielä läheskään ole unelmien täyttymys. Työelämätutkimuksen mukaan enemmistö palkansaajista haluaisi nykyistä ratkaisevasti vähemmän ansiotyötä tai silloin tällöin jotain työtä, jos tällainen elämäntapa olisi taloudellisesti mahdollinen. Neljäsosalle työikäisistä se on. Määrä kasvaa.

Jos eläisimme kansallisen talouden aikaa, ansiotyöhön käytetyn ajan väheneminen olisi hyvinvointivaltion kehittämisen ja viime kädessä kansantalouden ongelma. Globaalissa taloudessa ongelmana on vain se, että Suomi nimisellä harvaan asutulla maailman kolkalla tehtävän työn tuottavuuden ja kannattavuuden on oltava niin hyvää, että se rahoittaa työsuorituksen ja tulojen eroamisen toisistaan. Näin on tällä hetkellä mm. omistajien, eläkeläisten, opiskelijoiden ja kotityötä korvauksetta tekevien lisäksi kaikkien niiden työvoimaan kuuluvien kohdalla, joilla on aikaa tehdä erilaisia töitä myös ilman korvausta.

Tuloaan tekevä muutos on niin uusi, ettei esimerkiksi kotitaloustyön tai yleensäkin ns. vapaa-ajalla tehtävän työn tuottavuuden kehityksestä ole vertailukelpoista tietoa. Varmaa kuitenkin on, että esim. pesukone, pölynimuri, astianpesukone ja mikroaaltouuni ovat lisänneet kotitalouksissa tehtävän työn tuottavuutta tuntuvasti. Niiden uusiminen on kulutustyötä, jolla on erittäin keskeinen merkitys myös talouskasvun näkökulmasta.

Kimmo Kevätsalo
työelämätutkija