Tytäryhtiötalous tietäisi kovia aikoja toimihenkilöille

Helsingin Sanomat, vieraskynä 11.9.2006

Ylemmät toimihenkilöt ovat toistaiseksi voittaneet globalisaatiossa eniten ja kärsineet vähiten verrattuna muihin henkilöstöryhmiin. He ovat ainoa selvästi kasvava yksityissektorin henkilöstöryhmä. Kasvu on aiheuttanut tämän ryhmän sisällä varsin selkeän jaon "tavallisiin ylempiin" ja "ylempiin ylempiin". Jälkimmäiset työskentelevät kollegojensa esimiehinä ja erittäin vaativissa erikoisasiantuntijatehtävissä. Heidän työmarkkinansa ovat globaaleilla markkinoilla toimivissa yrityksissä, on niiden sijaintipaikka sitten Suomi, USA tai vaikka Intia. Näillä markkinoilla edut ja oikeudet ovat pääasiassa niin hyvät, ettei suomalaisilla laeilla, sopimuksilla tai edes markkinapalkoilla ole mitään tarjottavaa.

"Tavalliset ylemmät" olivat palkkojen osalta 1990-luvun lopulla hiukan jäljessä niiden EU-maiden palkkatasosta, jotka ovat vauraudeltaan Suomen tasoa. Tämä lienee pääasiassa seurausta solidaarisesta palkkapolitiikasta, joka kavensi henkilöstöryhmien välisiä palkkaeroja 1970- ja 1980-luvuilla. Palkkaerojen kasvu laman jälkeen on saattanut jo muuttaa tilanteen. Tuoretta tutkimustietoa ei ole. Ylempien toimihenkilöjen tulevaisuuteen vaikuttaa keskeisesti se, mihin suuntaan Suomessa toimivien suuryhtiöiden kehitys vie. Näen kaksi pääasiallista kehitystietä: pääkonttoritalous ja tytäryhtiötalous. Pääkonttoritalous merkitsee sitä, että pääkonttorit ja niitä tukevat ydintoiminnot, kuten strateginen suunnittelu sekä tuotekehityksen ja markkinoinnin johto, säilyvät Suomessa. Toistaiseksi tämä on ollut trendi.

Nokia-Siemens-yhteenliittymä on tuorein esimerkki. Suomessa oli halvempaa ja laadullisesti kilpailukykyistä osaamista, riittävä infrastruktuuri ja suopea veropolitiikka, joten pääkonttori oli liiketaloudellisesti viisasta sijoittaa Suomeen.

Tytäryhtiötalouden kehittymisestä viimeisin esimerkki on Kaustisilla toimivan Botnia Hightechin siirtyminen intialaisyhtiön omistukseen.

Aiemmin eräät metsä- ja metalliyhtiöiden yksittäiset yksiköt, kännyköiden komponenttivalmistajat ja tietoliikennealan yhtiöt ovat siirtyneet ulkomaiseen omistukseen. Vähemmän julkisuutta on saanut jo pitkään jatkunut lääketeollisuuden muuttuminen tytäryhtiötaloudeksi.

Jos Suomesta alkaa kehittyä pääkonttoritalous, ylempien toimihenkilöiden asemat ovat turvatut. "Ylemmät ylemmät" tarvitsevat ympärilleen "tavallisia ylempiä", ja läheinen yhteistyö pitää molemmat ryhmät globaaleilla työmarkkinoilla, joilla edut ovat ylivertaiset Suomen kansallisiin työmarkkinoihin nähden.
Tällöin esimerkiksi ammattiyhdistysliikkeeseen kuulumisesta saattaa olla enemmän haittaa kuin hyötyä.

Jos taas Suomesta alkaa kehittyä tytäryhtiötalous, Suomeen jää vain ohut uraohjusten miehittämä "ylempien ylempien" kerrostuma. Silloin "tavallisten ylempien" asema lähestyy muiden toimihenkilöiden asemia ja on kiinteästi sidoksissa heidän edunvalvontaansa.

Ylempien toimihenkilöiden edunvalvonnasta huolehtivat sekä STTK että Akava liittoineen. Tytäryhtiötalous on haaste erityisesti Akavalle. Se ei tarjoa palkkoja koskevaa kollektiivisopimusten turvaa millekään yksityissektorin jäsenryhmälle. Itse asiassa sen yksityissektorin neuvottelujärjestö YTN jopa torjuu ajatukset palkkoja koskevista sopimuksista.

Akavan järjestöt eivät ole kyenneet edes suojaamaan yksittäisiä jäseniään työaikalain rikkomista vastaan, koska jäsenet eivät uskalla pyytää liittojen apua.

STTK:n liitot sen sijaan tekevät työnantajaa sitovia sopimuksia palkkoja ja muita työehtoja koskevista vähimmäisehdoista. Käytännössä näiden sopimusten turva on huono ylempien toimihenkilöiden nykyisiin palkkoihin verrattuna, mutta hyvä esimerkiksi työaikasuojan osalta.

Tytäryhtiötalous merkitsee kuitenkin sitä, että kilpailu eri henkilöstöryhmien rajapinnalla kiihtyy. Työnantajat ovat tällöin kiinnostuneita palkkaamaan ammattikorkeakouluista tulevia halpoja käytännön asiantuntijoita mieluummin kuin tiedekorkeakouluista valmistuvia "teoreetikkoja," joilla on ylisuuret odotukset sekä palkoista että työehdoista.

Ylempien toimihenkilöiden asemaa tytäryhtiötaloudessa ei helpota se, että koulutuksesta päättävät ja koulutuksen merkitykseen uskovat tahot ovat jo nyt ylikouluttaneet monia akateemisia ryhmiä. Ehkä suurin ylilyönti on tapahtunut tietotekniikan ja biotekniikan aloilla.

Tytäryhtiötalous on ilmeisen houkutteleva vaihtoehto suuryritysten päättäjille. Verrattuna keskeisiin EU-maihin Suomessa on yhä halvalla tarjolla ammatti- ja tiedekorkeakoulututkinnon suorittaneita ylempiä toimihenkilöitä.

Markkinat kasvavat kuitenkin siellä, missä tieto- ja biotekniikan asiantuntijan, kemistin, metallurgian tai metsäteollisuuden prosessi-insinöörin palkat ovat alle Suomenkin tason. Haaste on suuri niin koulutuksesta päättäville kuin ylempien toimihenkilöiden edunvalvojillekin.

Keskustelun jatkoa

Artikkelissa ei ollut tilaa riittävän tarkasti määritellä, että on olemassa luonteeltaan erilaisia työehtosopimuksia. Perinteisesti työehtosopimuksella on määritelty ne vähimmäisehdot, joilla töihin suostutaan. Tämä on turvannut kaikkien, myös uusien työntekijöiden palkkatasoa.

AKAVA tulkitsee työehtosopimuksia yksityissektorin osalta niin, että sillä tarkoitetaankin vain kulloinkin tupo-neuvotteluissa sovittujen yleiskorotusten toteuttamista palkoissa. Tällä tavoin tulkittuna työehtosopimus koskee vain sopimuksen voimaan astuessa työssä olevia niissä tehtävissä, joissa he tuolloin työskentelevät. Se ei siis tarjoa turvaa uusille työntekijöille, eikä niille, jotka siirretään tehtävästä toiseen.

Tämän ehkä vähäiseltä näyttävän eron merkitys on kasvamassa, kun työpaikan vaihtaminen ja määräaikaiset työsuhteet yleistyvät mm. verkottumisen ja globalisaation laajenemisen myötä. Mikäli kehitykseen liittyy myös siirtyminen kohti tytäryhtiötaloutta, sopimusten tarjoaman perustuvan merkitys kasvaa entisestään.

AKAVAn johtaja Markku Lemmetty kirjoitti Hesariin vastineen yllä olevalle artikkelilleni. Lähetin Hesariin kommentin hänen vastineeseensa. Se on tässä:

AKAVA ja yksityissektori

Johtaja Markku Lemmetty AKAVAsta kiistää mielipidesivulla 14.9.06 Vieraskynä-palstalla (11.9.) esittämäni tulkinnan AKAVAn yksityissektorin palkkasopimuksista. Kirjoitin:"[Akava]…ei tarjoa palkkoja koskevaa kollektiivisopimusten turvaa millekään yksityissektorin jäsenryhmälle. Itse asiassa sen yksityissektorin neuvottelujärjestö YTN jopa torjuu ajatukset palkkoja koskevista sopimuksista".

Lemmetty vetoaa siihen, että YTN ja EK ovat tehneet pöytäkirjan, jolla on sovittu siitä, miten kaikkien keskusjärjestöjen neuvottelemat palkankorotukset maksetaan myös yksityissektorin ylemmille toimihenkilöille. Se on eri asia kuin palkkoja koskeva kollektiivisopimus, joka turvaa vähimmäispalkkatason ja joka on käytössä mm. SAK:n ja STTK:n liittojen sopimuksissa.

Esimerkiksi TEKin nettisivuilla todetaan seuraavasti teknologiateollisuuden osalta:
"Ylempien toimihenkilöiden osalta sovitaan palkka aina henkilökohtaisesti. Työehtosopimuksessamme ei ole palkkamääräyksiä, taulukoita tai minimipalkkoja. Palkkaus perustuu siis paljon myös ylemmän toimihenkilön omaan aktiivisuuteen."

Olen ymmärtänyt AKAVAn johdon julkiset esiintymiset samoin kuin järjestön tiedotuksen niin, että AKAVA noudattaa edellä kuvattua sopimuspolitiikkaa, eikä halua kollektiivisopimuksia yksityissektorille, vaikka se hyväksyy ne julkisella sektorilla. Uskon, että monet AKAVAn liittojen jäsenetkin ovat ymmärtäneet asian samoin kuin minä. Jos olen ymmärtänyt väärin, on mitä hyödyllisintä että väärinkäsitys korjataan ainakin AKAVAn ja sen liittojen Internet-sivuilla. Lemmetyn vastine ei sitä kuitenkaan tee, vaan oudolla tavalla peittelee järjestön suhtautumista kollektiivisopimusten tarjoamaan turvaan.

Kimmo Kevätsalo
työelämätutkija