Ammattiliittojen fuusiohankkeet perustuvat vanhoihin mielikuviin

Helsingin Sanomat, Vieraskynä 15.7.2009 3:00

Kaikille osapuolille oli onni onnettomuudessa, että teollisuuden ammattiliittojen yhdistäminen, niin sanottu Team-hanke, karahti kiville. Rakennus-, Paperi- ja Sähköliitto olivat jo ehtineet luopua hankkeesta ennen kuin Metalliliitto löi viimeisen naulan arkkuun.

Mukana olleet liitot saivat tuumaustauon. Eivätkä vain ne vaan kaikki muutkin ammattiliittoliittofuusioita valmistelevat - niiden joukossa Toimihenkilöunionin ympärille kaavailtu STTK:n yksityissektorin suurliitto.

On vahvoja syitä esittää, että kaikki tämän vuosikymmenen ay-hankkeet ovat perustuneet vanhentuneeseen tietoon työelämän kehityksestä. Tulevaisuuden työtä, niin sanottua uutta työtä, ei ilmeisesti ole ajateltu ollenkaan, kun uusia liittokokonaisuuksia on haalittu kasaan.

Sinänsä tämä on ymmärrettävää. Ay-liikkeen keskustoimistoista ei ole helppo huomata, miten ratkaisevasti ammattirakenne, työn sisällöt ja ay-liikettä odottavat haasteet ovat muuttuneet. Ay-liikettä on työläs kääntää pois vuosikymmenten aikana vakiintuneista toimintatavoista.

Vaikka Teamista kohuttiin paljon, se olisi laajimmillaankin edustanut vain kymmenesosaa palkansaajista, teollisuuden tuotantotyön tekijöitä. Varsinkin 1990-luvun alun laman jälkeen tämän työntekijäryhmän tehtävistä entistä suurempi osa on siirretty koneiden tehtäväksi tai pienpalkkamaihin lähelle suuria markkinoita.

Jäljellä olevan työn tulevaisuus Suomessa riippuu yritysjohdon ja henkilöstön yhteisestä kyvystä ottaa käyttöön yhteinen osaamisensa. Team olisi vaikeuttanut tällaista yhteistoimintaa. Erityisen haitallista tämä olisi ollut pk-teollisuuden kehityshankkeille.

Työtehtävien ulkoiset erot ovat pienentyneet. Tätä taustaa vasten kaikki nykyiset ammattiliittojen yhdistämishankkeet perustuvat vanhentuneeseen mielikuvaan palkkatyöstä ja sen tekijöitä edustavista ammattiliitoista. Monet tiedotusvälineetkin näyttävän yhä elävän sen harhan vallassa, että Suomen ammattiyhdistysliike on yhtä kuin SAK.

Teollisuudenkaan työtehtäviä ei voi enää yksioikoisesti jakaa suorittaviin duunarihommiin ja toisaalta solmio kaulassa tietokoneella ja puhelimella tehtävään kehittämis- ja asiakaspalvelutyöhön.

Lähes kaikista työtehtävistä jokin osa on tietotekniikan käyttöä sekä sisäistä ja ulkoista asiakaspalvelua. Niin tehdassalissa kuin konttorissakin yleisin asu lienee t-paita tai muu rento asu. Vain myyntitöitä tehdään solmio kaulassa.

Vaate on viesti kulttuurin muutoksesta. Teollisuuden palkansaajista muodollisestikin jo 40 prosenttia on ajattelutyön tekijöitä eli toimihenkilöitä. Käytännössä tuotantotyön tekijätkin työskennellessään ratkovat ongelmia ja tekevät muuta ajatustyötä.

Yrityksen prosessien ja tuotteiden kehittämisen näkökulmasta olisi vahingollista vahvistaa säätyrajaa "suoritustyön" ja "ajattelutyön" välillä. Team olisi tehnyt niin, jos se olisi toteutunut. Toimihenkilöliittojen fuusiohanke tekisi saman.

Palkansaajien edunvalvontaa on jo vuosikymmeniä haitannut säätyero tuntipalkkaisten ja kuukausipalkkaisten sekä erilaisia ammattiryhmiä edustavien liittojen välillä. Kun nyt taantuman seurauksena työvoimaa vähennetään, pulmat korostuvat.

Saman yrityksen sisällä vaikuttavien useiden ammattiliittojen on lähes mahdotonta neuvotella sellaisista työn vähentämisohjelmista, jotka voitaisiin kokea oikeudenmukaisiksi ja tasapuolisiksi. Lisäksi työnantaja voi, halutessaan, peluuttaa ammattiliittojen edustajia toisiaan vastaan.

Todellisuudessa nykyisiä palkansaajia jakaa vain yksi merkittävä säätyraja. Se kulkee silpputyöläisten ja niin sanotuissa vakinaisissa työsuhteissa olevien välillä. Jakautuma koulutus- ja ammattikuntapohjaisiin liittoihin ylläpitää tätä erottelua.

Silpputyöläinen menee töihin sinne, minne pääsee. Hän joutuu - ainakin periaatteessa - vaihtamaan ammattiliittoa vähän väliä, ellei tyydy pelkkään työttömyyskassaan.

Tuumaustauon ottaminen ay-fuusioissa on perusteltua useasta eri näkökohdasta. Uusi tavoitekin voidaan määritellä selkeästi.

Sekä palkansaajien että työnantajien kannalta järkevä vaihtoehto olisi, että kaikki saman työnantajan palveluksessa olevat kuuluisivat samaan ammattiliittoon. Heillä on jo yhteinen työnantaja, jolla on vain yksi työnantajaliitto ja liitoilla vain yksi keskusjärjestö, EK.

Ajatus saman yrityksen työntekijöiden kuulumisesta yhteen liittoon esitettiin alun perin jo yli vuosisata sitten, kun oli havaittu, että ammattikuntaliitoista ei ole muiden kuin oman ammattikuntansa puolustajiksi.

Silloin kysymys oli ajankohtainen vain teollisuus- ja maatyöläisten keskuudessa. Toimihenkilöitä oli vähän, ja heidät luettiin työnantajan leiriin. Nyt ovat ajat toiset, kun toimihenkilöiden osuus on kasvanut useissa teollisuusyrityksissäkin suuremmaksi kuin työntekijöiden osuus.

Teollisuuden tuotantotyöläiset ovat palkansaajien pieni vähemmistö. Heidän vuosikymmenten aikana luomansa perinteet pitävät kuitenkin ay-liikettä otteessaan. Viisi vuotta jatkuneen Team-hankkeen aikana ei vakavasti edes mietitty, onko koko hankkeen perusteilla enää mitään tekemistä työelämän nykytodellisuuden kanssa